João Cancelo kommentoi aikaansa Barcelonassa: ”Pepe sanoi, että minun on pelattava Real Madridissa, mutta…”
Portugalin maajoukkueen laitapuolustaja João Cancelo sanoo olevansa ylpeä ajastaan Barcelonassa, vaikka se jäi vain kauden mittaiseksi.
Cancelo, 30, pelasi Barcelonassa viime kauden lainalla Manchester Citystä, jossa hänellä oli tiettävästi mennyt sukset ristiin manageri Pep Guardiolan kanssa, vaikka osapuolet ovatkin kiistäneet välirikon.
Hän pelasi Barcelonassa 42 ottelua tehden niissä neljä maalia ja syöttäen viisi. Cancelo kellotti myös neljänneksi suurimmat peliminuutit koko katalonialaisten joukkueesta.
Barcelonan seurajohto ja pelaaja itse tekivät selväksi, että he haluaisivat jatkaa yhdessä myös tälle kaudelle. Blaugranan vaikea taloustilanne asetti sen kuitenkin hankalaan kilpailuasemaan, ja Cancelo siirtyi 25 miljoonalla eurolla Al-Hilaliin Saudi-Arabiaan, jossa hän on yksi liigan parhaiten palkatuista pelaajista.
Cancelo kertoi AS:n haastattelussa, että Real Madridin topparilegenda Pepe yritti houkutella häntä aikoinaan Los Blancosin riveihin. Hänellä oli kuitenkin Espanjassa vain yksi toiveseura.
– Pepe sanoi minulle joskus, että minun on pelattava Real Madridissa, mutta olen Barçan kannattaja.
– Olen iloinen ajastani Barcelonassa, koska voin sanoa pelanneeni seurassa, jossa halusin aina pelata. Olen todella ylpeä.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Endrickin agentti tyrmäsi ehdotuksen – näin brassilupaukselle käy
- La Liga -seuran kiukku kasvaa – nyt tuli uusi purkaus: ”Valioliigaa jäljessä kaikessa”
- Real Madrid kaatoi Valencian, mutta kulisseissa kiehuu jälleen: ”Heillä on ongelma”
- Real Madridin brassilupaus säkenöi lainalla – uusi suunnitelma
- Tiukka ilmoitus: Real Oviedo vaatii voittoa ottelusta, jota ei pelattu
- Lamine Yamal löi Kylian Mbappén ennätyksen
- Barcelona ei jättänyt Mallorcalle minkäänlaista mahdollisuutta yllätykseen
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Real Madrid kaatoi Valencian, mutta kulisseissa kiehuu jälleen: ”Heillä on ongelma”
- Endrickin agentti tyrmäsi ehdotuksen – näin brassilupaukselle käy
- La Liga -seuran kiukku kasvaa – nyt tuli uusi purkaus: ”Valioliigaa jäljessä kaikessa”
- Real Madridin brassilupaus säkenöi lainalla – uusi suunnitelma
- Lamine Yamal löi Kylian Mbappén ennätyksen
- Tiukka ilmoitus: Real Oviedo vaatii voittoa ottelusta, jota ei pelattu
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”