Álvaro Morata odottaa saavansa vihellyskonsertin Bernabéulla
Álvaro Morata siirtyi kesällä Atléticosta AC Milaniin.
AC Milan aktivoi Moratan Atlético-sopimuksessa olleen 13 miljoonan euron ulosostopykälän ja hyökkääjä palasi Italiaan.
Moratan syyskausi AC Milanissa on ollut varsin haastava. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 11 otteluun on syntynyt vain kaksi maalia. Edellisestä maalista on pyörähtänyt yli viisi viikkoa.
Morata kohtaa tiistaina Real Madridin, kun AC Milan vierailee Bernabéulla Mestarien liigan liigavaiheen neljännellä kierroksella. Morata kertoi The Athleticille odottavansa vihellyskonserttia.
– Oletan sen menevän pitkälti samalla tavalla kuin silloin, kun pelasin siellä Atléticon kanssa. En usko asioiden juurikaan muuttuneen. Olen tietoinen siitä. Odotan saavani vihellyskonsertin ja vaikka mitä muuta. Se on normaalia.
Morata on Espanjan A-maajoukkueen kapteeni. Hyökkääjä voitti kesällä Espanjan kanssa Euroopan mestaruuden.
Morata ilmoitti AC Milan -siirron syyksi muun muassa sen, ettei hän voinut henkisesti hyvin kotimaassaan Espanjassa. Morata on saanut vuosien ajan huomattavaa kritiikkiä muun muassa peliesityksistään.
– Minun piti lukea uutisia, joissa kerrottiin, etten ole tarpeeksi hyvä ollakseni joukkueen kapteeni. Niissä kirjoituksissa sanottiin, että emme ole hyvä joukkue, eikä Euroopan mestaruuden voittaminen ole mahdollista. En pidä Euroopan mestaruutta kostona näille kommenteille, koska loppujen lopuksi minulla ei ole mitään todistettavaa kenellekään.
– Mestaruudestamme tehdään dokumentteja ja ihmiset voivat nähdä, miten onnistuimme siinä. Englannilla ja Ranskalla oli parhaat joukkueet, mutta mielestäni olimme parempia varsinkin joukkuehenkemme ansiosta. Sen vuoksi voitimme Euroopan mestaruuden.
LUE MYÖS
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin