Sport: Barcelona löysi ykköskorvaajaehdokkaan Xaville
Rafa Márquez nousee Barcelonan edustusjoukkueen päävalmentajaksi, jos seurajohto ei onnistu suostuttelemaan Xavia jäämään pestiinsä, kertoo Sport.
Sportin saamien tietojen mukaan Barcelona on päättänyt tehdä kaikkensa suostutellakseen Xavia jäämään päävalmentajan paikalle.
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta on todennut toistuvasti julkisuudessa haluavansa Xavin muuttavan päätöstään ja jäävänsä joukkueen päävalmentajaksi.
Katalonialaismedian mukaan Barcelonan pelaajat uskovat Xavin lopulta pyörtävän päätöksensä ja jäävänsä seuraan, mutta Xavi on itse kertonut toistuvasti mediassa, ettei hän ole muuttanut päätöstään.
Xavi ilmoitti tammikuun lopussa poistuvansa Barcelonan peräsimestä kuluvan kauden jälkeen, vaikka luotsin sopimus kattaa vielä ensi kauden.
Márquez, 45, valmentaa Barcelonan kakkosjoukkuetta. Seurajohto on tyytyväinen sarjanoususta taistelevan kakkosjoukkueen pelaamiseen ja tuloksiin. Sportin mukaan seurajohto arvostaa etenkin sitä, miten hyvin Márquez tuntee Barcelonan nuoret pelaajat.
Márquez kykenee sopeutumaan siihen, että Barcelona on taloudellisesti huonossa asemassa, eikä luotsi vaatisi suuria hankintoja.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla

- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin