Luka Modrić on saanut tarjouksen ex-seuraltaan
Dinamo Zagreb on tehnyt tarjouksen Real Madridin keskikenttäpelaajalle Luka Modrićille, kertoo kroatialaismedia 24 Sata.
Modrićin, 38, sopimus Madridin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, ja tällä hetkellä merkit viittaavat siihen, että hän jättää Los Blancosin ensi kesänä.
Aiemmin kroatialaiskonkari on suostunut kausi toisensa jälkeen vuoden jatkosopimuksiin, mutta tällä kaudella Modrić on jäänyt pienempään rooliin kuin odotti. Kroatialaiskonkari on tiennyt, että hänen vastuunsa vähenee luultavasti uran ehtoopuolella, mutta hän on silti pettynyt minuutteihinsa Madridissa.
Siirtohuhuissa Modrić on yhdistetty etenkin Saudi-Arabiaan ja Yhdysvaltoihin. Kroatialaiskonkarin kasvattajaseura on kuitenkin ilmoittautunut mukaan kisaan.
Viime syksynä Dinamon hallituksen puheenjohtaja Vlatka Peras kertoi, että Kroatian suurseura yrittää houkutella Modrićin päättämään uransa kotimaahansa.
– Hänellä on viimeinen sopimusvuotensa meneillään. Soitan hänelle talvella. En voi sanoa, että olisin jatkuvassa yhteydessä häneen, mutta tunnen hänen perhettään.
– Hänen kannaltaan olisi järkevää palata Dinamoon uransa lopussa. Me teemme kaikkemme, jotta se tapahtuisi. Saa nähdä, riittääkö se.
Nyt 24 Sata tietää kertoa, että Dinamo Zagrebin puheenjohtaja Mirko Barišić on tehnyt Modrićille tarjouksen.
Modrić saattaa tehdä päätöksen tulevaisuudestaan vasta kesän EM-kisojen jälkeen. Dinamo ei todennäköisesti pysty taloudellisesti kilpailemaan Modrićin muiden tarjousten kanssa, mutta kroatialaisseura yrittää vedota siihen, että maan ykköstähti palaisi kotiin ennen uransa päättymistä.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Pep Guardiola mykistyi – Álvaro Arbeloa täräytti itsevarman julistuksen
