Gironan sensaatiomainen kausi sai jatkoa – Atlético kaatui seitsemän maalin trillerissä
Girona voitti Atléticon myöhään keskiviikkoiltana La Ligassa maalein 4-3.
Girona nousi täyden pistepotin myötä jälleen tasapisteisiin Real Madridin kanssa. Kaksikko johtaa La Ligaa.
Girona sai otteluun loistavan lähdön. Valery vei isännät johtoon jo reilun minuutin pelin jälkeen.
Álvaro Morata toi Atléticon tasoihin vartin kohdalla, mutta tasatilanne ei kestänyt kymmentä minuuttia kauempaa. Savinho teki Gironan toisen täysosuman 27. minuutilla.
Girona näytti menevän jo menojaan, kun Daley Blind siirsi isännät kahden maalin etumatkalle viitisen minuuttia ennen taukoa. Morata kavensi juuri ennen taukoa 2-3:een ja onnistui heti perään kolmannenkin kerran maalinteossa, mutta osuma hylättiin paitsiona.
Atlético oli toisella jaksolla Gironan niskan päällä. Morata viimeisteli hattutempun toisen jakson alussa. Morata on tehnyt tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan luettuna 24 otteluun 17 maalia.
Ottelun voittomaali nähtiin lisäajalla. Ivan Martín sai hieman onnekkaastikin jalkansa vapaaksi boksissa ja laukoi pallon komeasti yläkulmaan ohi Atlético-vahti Jan Oblakin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun