Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti sanoo, että polven eturistisidevammat eivät ole koskaan aiemmin runnelleet hänen joukkuettaan pahemmin kuin tällä hetkellä.

Los Blancos menetti sunnuntaina jo kolmannen avauksen pelaajansa eturistisidevammalle, kun David Alaba loukkaantui sarjapelissä Villarrealia vastaan kontaktittomassa tilanteessa.

Thibaut Courtois ja Éder Militão kärsivät saman kohtalon aiemmin tänä vuonna. Courtois, 31, ei ole pelannut tällä kaudella vielä otteluakaan ja Militão, 25, loukkaantui La Ligan avauskierroksella. Kummankin odotetaan palaavan maaliskuun tienoilla pelikentille.

Alaban, 31, kausi taas päättyi todennäköisesti sunnuntain loukkaantumiseen, eikä hän pelaa luultavasti myöskään ensi kesän EM-kisoissa.

– Lääkärin raportin mukaan kyseessä on eturistisidevamma. Se on sääli, olemme hyvin surullisia, kommentoi Ancelotti Athleticin mukaan.

– Menetämme taas yhden pelaajan. Minulle ei ole ikinä käynyt näin, että kolmelta pelaajalta hajoaa eturistiside neljän kuukauden aikana, se on uskomatonta.

– Me emme voi muuta kuin antaa joukkueen jatkaa sitä, mitä se on tehnyt kaikkien loukkaantumisten jälkeen. Olemme tehneet jopa enemmän kuin kaikki luulivat meidän tekevän.

B/R Football

@brfootball
David Alaba has torn his ACL, joining Thibaut Courtois and Éder Militão as the third Real Madrid player to do so this season.

Linkki twiittiin.