Real Madridille surkeita uutisia – jo kolmannelta pelaajalta polven eturiristide hajalle

Real Madrid siirtyi ainakin hetkellisesti sarjakärkeen sunnuntai-illan voitolla Villarrealista. Voitostaan Real joutui maksamaan kovan hinnan.
David Alaba jätti pelin kesken ensimmäisellä puoliajalla ja hänet jouduttiin auttamaan pois kentältä. Pian pelin päättymisen jälkeen selvisi tilanteen vakavuus: polven eturistiside hajalla.
Edessä on noin puolen vuoden huili, ja mikä erikoisinta, kyseessä on kolmas samanlainen vamma Real Madridin pelaajille tällä kaudella. Polveaan kuntouttavat myös maalivahti Thibaut Courtois ja toppari Éder Militão.
– Minulle ei ole ikinä käynyt näin, että kolmelta pelaajalta hajoaa eturistiside kolmen kuukauden aikana, joukkueen päävalmentaja Carlo Ancelotti sanoi lehdistölle.
Alaban korvaamiseksi suunnitelmia on kaksi: keskikenttämies Aurélien Tchouameni ja mahdollinen hankinta siirtomarkkinoilta.
– Tchouameni on ensimmäinen vaihtoehtomme toppariksi. Hän pärjäsi sillä paikalla hyvin Osasunaa vastaan. On totta, ettei se ole hänen luontaisin pelipaikkansa, mutta tämä on hätätilanne, ja uskoisin hänen pystyvän pelaamaan siellä.
– Katsotaan lähipäivinä, onko jotain tehtävissä [siirtomarkkinoiden suhteen].
Lisähuolia aiheutti Ferland Mendyn vaihto. Alkuun arveltiin, että myös Mendy olisi loukkaantunut, mutta ilmeisesti mistään vakavammasta ei ole kyse.
– Mendy halusi tulla vaihtoon, sillä hänellä oli tuntemuksia lihaksessaan. Otin hänet vaihtoon, jottei vaiva pahentuisi.
Alaban loukkaantumisesta huolimatta Ancelotti oli hyvin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.
– Tämä oli hyvin kokonaisvaltainen ottelu koko joukkueelta. Meillä menee juuri nyt erinomaisesti ja tämä oli yksi parhaista peleistämme, etenkin puolustussuuntaan.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid esitteli Trent Alexander-Arnoldin uutena pelaajanaan: ”Olen odottanut tätä pitkään”
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan