Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
Athletic Bilbaon päävalmentajana vuodesta 2022 toiminut Ernesto Valverde ilmoitti jättävänsä tehtävänsä tämän kauden jälkeen.
Barcelonaakin valmentaneelle Valverdelle etsitään nyt ensi kaudeksi korvaajaa Baskimaassa. Yksi vahva vaihtoehto voi olla paluumuuttaja Englannista.
La Liga -urallaan pelaajana ainoastaan Athleticia edustanut Andoni Iraola, 43, on huhujen mukaan ykkösvaihtoehto seuraavaksi bilbaolaisten päävalmentajaksi. Esimerkiksi Marcalle raportoiva Matteo Moretto uutisoi huhusta.
Iraola on Athleticin seuraikoneja, sillä hän pelasi joukkueessa aikanaan yli 400 ottelua.
Tätä nykyä Valioliigassa Bournemouthia luotsaava Iraola on toiminut päävalmentajana La Ligassa aiemmin, sillä hän oli Rayo Vallecanon ohjaimissa 2020–23.
Iraolalla on sopimus Bournemouthin kanssa tämän kauden loppuun saakka, joten hän on saatavilla, mikäli baskiluotsi itse haluaa siirtyä Athletic Bilbaon päävalmentajaksi.
Iraolaan voi kuitenkin kohdistua kovaa kilpailua, sillä hän on onnistunut Englannissa hyvin. Bournemouth on vakiinnuttanut paikkaansa pääsarjassa Iraolan tartuttua ohjaksiin vuonna 2023. Seura saavutti historiansa parhaat pisteet Valioliigassa kaudella 2023–24 ja pani seuraavalla kaudella edellistäkin sesonkia paremmaksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Andreas Christensen pettyi Barcelonan ensimmäiseen tarjoukseen
- Real Madridin ex-tähti paljasti seuran suurimman ongelman: “Pelaajat ovat…”
- MD: Barcelona suunnittelee neljää hankintaa kesän siirtoikkunassa
- Atléticon pelaajat kyyneleissä finaalitappion jälkeen – ”Tämä sattuu paljon”
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan