Isco valotti tulevaisuuden suunnitelmiaan
Real Betisin keskikenttäpelaaja Isco sanoo, että hän haluaa jatkaa uraansa Benito Villamarínilla.
Viimeisinä vuosinaan Real Madridissa hän jäi vähälle vastuulle ja viime kaudella Isco, 31, lähti Sevillasta ennenaikaisesti ajauduttuaan riitoihin seuran kanssa.
Sopimuksen purkaminen johti yli puolen vuoden pelaamattomuuteen, mutta se ei ole näkynyt hänen otteissaan. Kuluvalla sesongilla Isco on ollut yksi La Ligan parhaista pelaajista.
Isco solmi Betisiin saapuessaan vain vuoden sopimuksen, mutta seura on lehtitietojen mukaan tarjonnut hänelle parin vuoden pidennystä ja merkittävää palkankorotusta. Keskikentän taituri ei ole vielä tarttunut uuteen diiliin, mutta hän kertoi Relevon haastattelussa, että haluaa jatkaa Betisissä.
– Haluan jatkaa täällä, olen onnellinen. Tunsin oloni kotoisaksi ensimmäisestä päivästä lähtien.
– Minut on otettu todella hyvin vastaan. On paljon helpompi työskennellä tällaisessa hyvässä ilmapiirissä.
– Minä en ole juurikaan muuttunut, mentaliteettini on aina ollut hyvä. Olen aina ollut kunnianhimoinen kilpailija.
– Olen löytänyt täydellisen paikan. Haluan jatkaa pelaamista ja voittaa asioita Betisissä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”

