Barcelona vahvisti: Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen
FC Barcelona on vahvistanut virallisilla kotisivuillaan, että joukkueen ykkösmaalivahti Marc-Andre ter Stegen joutuu leikkaukseen selkävammansa korjaamiseksi.
Ter Stegen on kärsinyt selkävaivasta viime kuusta lähtien, minkä vuoksi häneltä jäi Saksan ottelut väliin maajoukkuetauon aikana.
Barçaan palattuaan hänen odotettiin toipuvan nopeasti, mutta näin ei ole käynyt.
31-vuotias on jättänyt väliin jo kolme ottelua Rayo Vallecanoa, FC Portoa ja Atletico Madridia vastaan.
Ter Stegen itse on kommentoinut myös päätöstä sosiaalisessa mediassa.
– Intensiivisten keskustelujen jälkeen seuran lääkintätiimin ja muiden asiantuntijoiden kanssa päätimme suorittaa kirurgisen toimenpiteen, ter Stegen kirjoitti X:ssä.
– Tauko luonnollisesti harmittaa minua. Se on kuitenkin oikea ja turvallisin päätös, jotta voin palata parhaassa mahdollisessa kunnossa FC Barcelonaan ja Saksan maajoukkueeseen.
Toistaiseksi Ter Stegenin paluuaikataulusta on ollut ristiriitaisia raportteja.
Joidenkin mukaan hän voi olla sivussa 2-3 kuukautta, kun taas toisten mukaan vain useita viikkoja.
Toimittaja Fabrizio Romanon mukaan on kuitenkin varmaa, ettei saksalaisvahtia nähdä pelikentillä ennen kuin vasta vuoden 2024 puolella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
