Antoine Griezmann kertoi suuret tavoitteensa – ranskalaistähti lähestyy Atléticon ennätystä

Antoine Griezmann haluaa aikanaan lähteä Atlético Madridista seuralegendana.
Ranskalaishyökkääjä on ollut tällä kaudella huippuvedossa iskien 16 peliin yhteensä 12 maalia.
Hän on Atlétin kaikkien aikojen maalitilastossa jaetulla toisella sijalla Adrián Escuderon (169) kanssa. Tilastossa edellä on enää 173 osuman Luis Aragonés, joten Griezmann ottanee kärkipaikan haltuunsa tällä kaudella.
Griezmann tiedostaa, että hän särki Atléti-kannattajien sydämet, kun hän siirtyi Barcelonaan vuonna 2019 vakuutettuaan aiemmin rakkauttaan madridilaisille.
Ranskalaistähti palasi Atlétiin toissa vuonna, ja on siitä lähtien rakentanut uudelleen suhdettaan seurayhteisöön. Periksiantamattomista esityksistä ja tärkeistä maaleista on ollut iso apu.
– Olen motivoitunut olemaan joku tärkeä Atleticossa, olemaan legenda tässä seurassa. Tiedän, että minun on ansaittava se, kommentoi Griezmann Marcalle.
– Minusta tuntuu, että olen saanut takaisin yhteyden kannattajiin.
– Minulla on monia tavoitteita tälle kaudelle, mutta haluan voittaa La Ligan, tarvitsen sitä. En ole koskaan tehnyt sitä, ja se olisi mukavaa.
– Mutta kausi on todella pitkä ja töitä on paiskittava. Sitten katsotaan, oletko tarpeeksi onnekas voittaaksesi sen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia