Álex Grimaldo flirttailee Real Madridin suuntaan: ”Kuka tahansa haluaisi siirtyä sinne”
Bayer Leverkusenin laitapuolustaja Alejandro ”Álex” Grimaldo sanoo, että kuka tahansa pelaaja haluaisi siirtyä Real Madridiin.
Espanjan A-maajoukkueeseen noussut Grimaldo, 28, pelasi aiemmin urallaan kahdeksan vuotta Madridin suurimman kilpailijan Barcelonan riveissä, muttei koskaan esiintynyt seuran edustusjoukkueessa.
Edelliset seitsemän ja puoli vuotta hän vietti Portugalin suurseurassa Benficassa, jossa hän nousi pelipaikkansa eliittiin. Viime kesänä Grimaldo tarttui uuteen mahdollisuuteen ja siirtyi Bayer Leverkuseniin, joka porskuttaa nyt Saksan Bundesliigan kärjessä.
Leverkusenin ja Grimaldon sopimus on voimassa vielä monta vuotta, mutta hän kertoi OK Diarion haastattelussa, että haluaisi palata jonain päivänä kotimaahansa.
– Real Madrid on yksi maailman parhaista joukkueista, ellei jopa paras. Kuka tahansa pelaaja haluaisi siirtyä sinne.
– Haluaisin pelata tulevaisuudessa Espanjassa, koska olen aina halunnut pelata siellä ja se olisi minulle mahdollisuus pelata kotonani.
– Juuri nyt olen onnellinen Bayer Leverkusenissa. Olen ollut täällä kolme kuukautta, ja se on sujunut mahtavasti. Katsotaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Grimaldo on pelannut Leverkusenissa 17 ottelua tehden niissä yhteensä kahdeksan maalia ja syöttäen kuusi.
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit

