Clásico-tappion jälkeen suunsa puhtaaksi puhunut İlkay Gündoğan selitti ulostulonsa syyt joukkuetovereilleen

Barcelona hävisi viime viikonloppuna kauden ensimmäisen Clásicon Real Madridille 1-2.
Barcelona on La Ligassa neljäntenä. Real Madrid ja Girona ovat karanneet neljän pisteen päähän. Lisäksi yhden ottelun vähemmän pelannut Atlético on kerännyt pisteen Barcelonaa enemmän.
Clásico-tappion jälkeen Barcelonan İlkay Gündoğan kertoi espanjalaismedialle olevansa hyvin pettynyt siihen, miten joukkue otti tappion vastaan.
Katalonialaismedian mukaan Gündoğan oli pukukoppiin astellessaan nähnyt iloisia pelaajia puhelimiensa kanssa. Gündoğan toivoi pelaajien ottavan Clásico-tappion huomattavasti raskaammin.
– Varsinkin näin ison pelin ja turhan tuloksen jälkeen olisin toivonut lisää turhautumista, vihaa ja pettymystä. Tämä on vähän se ongelma. On oltava enemmän tunnetta, varsinkin kun häviät ja kun tiedät, että olisit voinut suoriutua paremmin, tehdä asioita paremmin tietyissä tilanteissa. Mutta et vain reagoi mitenkään, Gündoğan totesi.
Mundo Deportivon saamien tietojen mukaan Gündoğan puhui joukkueen edessä keskiviikkona. Gündoğan ilmoitti, ettei viitannut kommenteillaan yksittäisiin pelaajiin ja kertoi ulostulonsa johtuneen siitä, miten pettynyt hän oli Clásico-tappion jälkeen.
Lehden mukaan pelaajat eivät suinkaan ottaneet Gündoğanin puheita pahalla, sillä pelaajien mielestä saksalaispelaajan kaltainen voittaja on vain tottunut korkeaan vaatimustasoon niin voiton kuin tappion hetkellä.
LUE MYÖS: İlkay Gündoğan puhui suunsa puhtaaksi El Clásicon jälkeen – Barcelona oli mielissään
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi