Uskomaton kaveri! Jude Bellingham ratkaisi El Clásicon

Real Madrid voitti lauantaina Barcelonan vieraskentällä 2-1 La Ligassa kauden ensimmäisessä El Clásicossa.
Ottelu alkoi rikkonaisesti, muta Barcelona siirtyi seitsemännellä minuutilla kuin varkain johtoon. İlkay Gündoğan ei saanut pelattua seinäsyöttöä toisen Barça-pelaajan kanssa, mutta Madrid söhelsi pallon takaisin saksalaistaiturille, joka eteni rangaistusalueelle ja sijoitti pelivälineen sisään.
Barcelona sai avausjaksolla pidettyä Real Madridin ansiokkaasti aisoissa. Vieraille kirjattiin viisi maalintekoyritystä, muttei yhtään maalia kohti suuntautunutta laukausta. Tilastopalvelu Optan mukaan viimeksi moinen oli tapahtunut vuonna 2010.
Toista jaksoa oli takana reilut 20 minuuttia, kun Madrid nousi tasoihin. Asialla oli alkukauden komeetta Jude Bellingham, joka haki oikean jalkansa vapaaksi rangaistusalueen tuntumassa ja täräytti voimakkaan kudin verkkoon.
Bellinghamin legenda kasvoi kasvamistaan lisäajalla, kun hän ratkaisi toisella osumallaan uransa ensimmäisen Clásicon. Englannin nuori maajoukkuetähti on nyt pelannut Real Madridissa 13 ottelua tehden niissä yhteensä 13 maalia ja syöttäen kolme.
Real Madrid nousi voiton myötä La Ligan piikkipaikalle, tasapisteisiin Gironan kanssa, ja Barcelona jatkaa kolmantena.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona nousi kolmeen pisteeseen katastrofaalisesta avausjaksosta huolimatta
- Antonyn siirrosta Real Betisiin neuvotellaan vieläkin
- Barcelona teki investoinnin tulevaisuuteensa – kuvio on sössiintymässä tuttuun ongelmaan
- Villarreal täräytti ennätyshankintansa – uusi puolustaja Chelseasta
- Sevilla myi arvokkaimman pelaajansa
- Barcelonalta iso sopimusuutinen
- Rayo Vallecano lähellä europaikkaa – viimeksi 25 vuotta sitten
- Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta ykköstähtensä kanssa
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- Barcelona nousi kolmeen pisteeseen katastrofaalisesta avausjaksosta huolimatta
- Barcelona teki investoinnin tulevaisuuteensa – kuvio on sössiintymässä tuttuun ongelmaan
- Sevilla myi arvokkaimman pelaajansa
- Antonyn siirrosta Real Betisiin neuvotellaan vieläkin
- Villarreal täräytti ennätyshankintansa – uusi puolustaja Chelseasta
- Barcelonalta iso sopimusuutinen
- Rayo Vallecano lähellä europaikkaa – viimeksi 25 vuotta sitten
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta ykköstähtensä kanssa
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon