Carlo Ancelotti myöntää: Luka Modrić on ”hieman vihainen”

Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti myöntää, että keskikenttäpelaaja Luka Modrić ei ole täysin tyytyväinen tämänhetkiseen rooliinsa.
Modrićin, 38, vastuu on vähentynyt viime kausina ymmärrettävästi ikääntymisen myötä, mutta hän on joka tapauksessa pelannut ikäisekseen isoja minuutteja.
Kuluvalla sesongilla kroatialaiskonkarin vähentynyt peliaika on kuitenkin noussut isommin esille. Modrić ei ole pelannut kahdessa edellisessä sarjapelissä minuuttiakaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta 11 vuoteen, kun moinen on tapahtunut siten, että Modrić ei ole loukkaantunut tai pelikiellossa.
Tiistaina Modrić pääsi vaihdosta kentälle 25 minuutiksi, kun Madrid voitti Napolin 3-2 Mestarien liigassa. Ancelotti puhui suojattinsa tilanteesta pelin jälkeen.
– Hän on tehnyt sen, mitä toivoimme hänen tekevän, eli asettanut kokemuksensa ja tietonsa jalkapallosta joukkueen palvelukseen, sanoi Ancelotti Athleticin mukaan.
– Hän on motivoitunut ja pystyy antamaan panoksensa, ja tätä valmentaja pyytää pelaajalta, joka ei pelaa ja on hieman vihainen, että hän ei menetä motivaatiota ja intoa. Siinä mielessä hän on ollut fantastinen.
Ancelotti kommentoi Modrićin tilannetta jo Napoli-ottelun alla ja ihmetteli puheita kroatialaisen ”pienestä roolista”.
– Hän aloitti ensimmäisessä Mestarien liigan ottelussa ja derbyssä Atléticoa vastaan. Hän ei ole pelannut kahdessa edellisessä La Ligan ottelussa, koska kilpailua on paljon. Meillä ei ole mitään ongelmaa hänen kanssaan eikä hänellä meidän kanssamme.
– Välillä minun on tehtävä todella vaikeita päätöksiä. Se on vain tekninen päätös, joka on koskenut kahta edellistä peliä.
Modrić itse puhui tilanteestaan syyskuun maajoukkuetauon aikana Sportske Novostin haastattelussa.
– Kukaan ei ole tyytyväinen, jossei pääse pelaamaan. Se on erityisen outo tunne minulle, koska olen pelannut avauksessa koko urani. Mutta valmentaja on tehnyt päätöksensä omista syistään. En aio vajota tai hellittää sen takia. Päinvastoin.
– Madrid halusi minun jäävän ja minä halusin jäädä. Ainoa ehtoni jäämiselleni oli se, että he kohtelevat minua kilpailukykyisenä pelaajana, eivätkä pidä minua joukkueessa saavutusteni perusteella. He eivät sanoneet minulle mitään asemani muuttumisesta, ja siksi allekirjoitin sopimuksen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Nyt se on lähes varmaa: Real Madrid tekemässä huippuhankinnan