AS: Sergio Ramos teki kaikkensa palatakseen kasvattajaseuraansa – ei saanut silti tarjousta

Sergio Ramos on siirtymässä Saudi-Arabiaan. Ramos neuvottelee kaksivuotisesta sopimuksesta Al-Ittihadin kanssa.
Ramos on halunnut palata koko kesän ajan kasvattajaseuraansa Sevillaan. AS:n saamien tietojen mukaan Ramos on hylännyt kaikki tarjoukset, sillä topparia on kiinnostunut ainoastaan paluu kotiin.
AS kertoo Ramosin jopa tiedustelleen Sevillalta, millaista palkkaa seura olisi halukas maksamaan hänelle. Ramosin Sevilla-paluun suurimpana esteenä on pidetty rahaa. Ramos tienasi PSG:ssä noin kymmenen miljoonaa euroa nettona kaudessa. Sevillan palkkakuningas Ivan Rakitic tienaa noin kolme miljoonaa euroa nettona kaudessa.
AS:n mukaan Ramos ei antanut painoarvoa rahalle ja olisi pelannut Sevillassa pitkälti millä palkalla tahansa, mutta seura ei silti tehnyt tarjousta puolustajalle. Ramos olisi ollut valmis allekirjoittamaan yksivuotisen sopimuksen.
Sevillan seurajohdosta on aiemmin kerrottu medialle, ettei joukkue tarvitse enää uusia keskuspuolustajia, jonka vuoksi Ramosille ei tehty tarjousta.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- João Félix puhui rehellisesti ajastaan Atléticossa: ”En sopeutunut seuraan”
- Sergio Ramos ylsi hienoon rajapyykkiin Mestarien liigassa
- ”Riippuu Atléticosta” – Näin João Félix kommentoi tulevaisuuttaan Barcelonassa
- João Cancelo jätti maailman parhaan joukkueen päästäkseen Barcelonaan: ”Se on riski”
- Real Sociedad oli kiinni vakuuttavassa päänahassa – voitto haihtui lopussa ilmaan
- 94. minuutilla! Real Madrid onnistui sittenkin voittamaan Mestarien liigan avausottelunsa
- Ottaako Barcelonan seuralegenda mallia Sergio Ramosista ja Santi Cazorlasta? ”Meillä on puheyhteys”
- Atléticolle lisää surkeita uutisia – nuori luottopelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Espanyol-legenda kertoi miksi hylkäsi Barcelonan tarjouksen
- Sevillan Suso: ”Jorge Sampaoli on urani huonoin valmentaja”
- João Félix puhui rehellisesti ajastaan Atléticossa: ”En sopeutunut seuraan”
- Ottaako Barcelonan seuralegenda mallia Sergio Ramosista ja Santi Cazorlasta? ”Meillä on puheyhteys”
- João Cancelo jätti maailman parhaan joukkueen päästäkseen Barcelonaan: ”Se on riski”
- Sergio Ramos ylsi hienoon rajapyykkiin Mestarien liigassa
- Espanyol-legenda kertoi miksi hylkäsi Barcelonan tarjouksen
- ”Riippuu Atléticosta” – Näin João Félix kommentoi tulevaisuuttaan Barcelonassa
- İlkay Gündoğan kommentoi rehellisesti Barcelonan mahdollisuuksia Mestarien liigassa
- Lähde: Nämä seurat ovat David De Gean perässä
- Sevillan Suso: ”Jorge Sampaoli on urani huonoin valmentaja”
- Kaksi 5-0-voittoa peräkkäin – näin Xavi kommentoi Barcelonan huippuvirettä