Tuomarikomitean mielipide: Barcelonalle olisi kuulunut rankkari Getafea vastaan

Tuomarien tekninen komitea on pahoitellut César Soto Gradon tekemiä arviointivirheitä Barcelonan ja Getafen välisessä ottelussa kauden avauskierroksella.
Tuomarien merkittävin erehdys tuli maalittomaan tasapeliin päättyneen ottelun loppuhetkillä, kun Ronald Araújo kaadettiin Getafen rangaistusalueella. Se vaikutti ottelun käännekohdalta. Videotuomari pyysi Soto Gradoa tarkistamaan mahdollisen rikkeen uudelleen nauhalta, mikä kieli siitä, että tilanne oltiin tulkitsemassa rangaistuspotkuksi.
Soto Gradon tekemä tarkistus tuotti kuitenkin lopputuloksena näkemyksen, jonka mukaan Barcelonan keskikenttäpelaaja Gavi olisi koskenut palloon kädellään ennen Araújon kaatumista. Näin ollen hän jätti pilkun viheltämättä, ja Barcelonan toiveet kolmesta pisteestä sulivat käsiin.
Pallo oli osunut lähietäisyydeltä Gavin rintaan ja siitä hänen käteensä. Tilanne herätti myöhemmin paljon keskustelua.
Toimittaja Joan Fàbregas kertoo, että komiteasta Gavin käsivirhe ”ei ollut rangaistuksen arvoinen”. Suurin osa komitean jäsenistä on tiettävästi tätä mieltä, vaikka komitea kielsi Sportille, että mitään neuvotteluja asiasta olisi käyty.
Ottelussa päätuomarina toiminutta Soto Gradoa ei ole valittu Espanjan liigan toiselle kierrokselle.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Maajoukkuepuolustaja sivuun Real Sociedadin riveistä – pahimmat arviot vammasta toteutuivat
- Marca: Real Madridin Nachon rajun taklauksen kohteeksi joutunut Girona-pelaaja viikkoja sivussa pelikentiltä
- 16-vuotias huippunuorukainen tekee jatkosopimuksen Barcelonan kanssa – miljardin euron ulosostopykälä
- Real Madridille huonoja uutisia – loukkaantunut puolustaja sivuun huippuottelusta
- Kolumbialaiskärki iski hattutempun La Ligassa vain viidessä minuutissa – ottelu päättyi vakavaan loukkaantumiseen
- Tämän Real Madridin pelaajan Lionel Messi haluaa Inter Miamiin
- Raketin lailla noussut maalitykki on kiinnittänyt Real Madridin huomion
- Brasilialaispelaajien virta Espanjan viheriöille jatkumassa – Barcelona harkitsee yllättävää vetoa
- Real Sociedad ylivoimainen kauden ensimmäisessä baskiderbyssä
- Real Madrid voitti La Ligan kärkikamppailun – kapteenin törkeä taklaus puhutti