Xavi ja José Bordalás sanasodassa kiihkeän ottelun jälkeen: ”Se on kunnioituksen puutetta”
Getafe ja Barcelona päätyivät maalittomaan tasapeliin sunnuntai-iltana La Ligan ensimmäisellä kierroksella. Lue lisää täältä.
Getafen päävalmentaja José Bordalás ja Barcelona-luotsi Xavi näkivät ottelun kulun hyvin eri tavalla.
Xavin mukaan tuomari suosi Getafea ja antoi isäntien pelata kovaa, mutta Barcelonan rikkeet vihellettiin heti pois. Ottelussa jaettiin kolme punaista korttia, joista yksi annettiin Xaville.
– Sanoin tuomarille, että he katsoivat sormien läpi monta rikettä Getafen puolelta, mutta meiltä ei. Sen vuoksi sain punaisen kortin. Tapasimme hiljattain tuomarit ja meille sanottiin, että valmentajia kuunnellaan enemmän tällä kaudella. Punaisella kortillani ei ole merkitystä. Sillä on merkitystä, mitä tapahtui kentällä. Yritimme kaikkemme, mutta emme onnistuneet. Mielestäni ansaitsimme voittaa, mutta se ei riitä. Sääli. Tuomari on vastuussa. Hän ei kontrolloinut ottelua.
– Tuomari antoi Getafen pelata niin. Niin se vain on. Sanoin siitä ja siksi minut ajettiin ulos. Jos myymme tällaista tuotetta ja tulos on tällainen, ei se ole positiivista kenellekään.
Bordalás ei ymmärtänyt Xavin ulostuloa.
– Ne ovat mielipiteitä. En usko Xavin tehneen palvelusta sarjallemme, kun oletamme sen olevan yksi maailman parhaista. Tämä on osa jalkapallon suuruutta. Pieni seura kykenee nappaamaan pisteen Barcelonalta. En ole samaa mieltä Xavin kanssa. Hän yrittää piilottaa tekosyiden taakse sen, ettei Barcelona voittanut meitä uskomattomalla joukkueellaan.
– En ole todellakaan samaa mieltä siitä, että tuomareita on syytettävä tästä. Tuomarit antoivat meille enemmän kortteja, enkä usko hyötyneemme heistä. Pelin väkivaltaisimman teon suoritti Barcelona, eikä minulla ole enempää sanottavaa. Nämä ovat tapoja jättää huomiotta pelaajieni hyvä ottelu. En itse laittaisi tappiota tai tasapeliä vastustajan pelitavan syyksi. Se on kunnioituksen puutetta.
- Real Madridiin yhdistetty superlupaus: ”Unelmani on voittaa Ballon d’Or”
- Rodri kuukaudeksi sivuun pelikentiltä – näin Hansi Flick kommentoi
- Katse tulevaisuuteen: Rafael Nadalista Real Madridin puheenjohtaja?
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde