AS: Benfica kiinnostunut João Félixistä
João Félix on vaikeassa tilanteessa.
Félix ilmoitti hiljattain Fabrizio Romanolle haluavansa siirtyä Barcelonaan. Espanjalaismedian mukaan Barcelona on kuitenkin käytännössä laittanut teoreettisen siirron jäihin taloustilanteensa vuoksi. Barcelonalla ei ole varaa hankkia Félixiä tai maksaa Atléticon vaatimaa summaa lainasta.
Félix ei kuulu Atlético-luotsi Diego Simeonen suunnitelmiin. Félix on jälleen osoittanut mieltään Atléticon harjoituksissa heittämällä pelipaitansa nurmen pintaan huomattuaan, ettei mahtunut mukaan harjoitusten taktiseen osuuteen.
Sen lisäksi Félix on myös suuttunut harjoituskentällä urheilutoimenjohtaja Andrea Bertalle – median edessä.
AS:n saamien tietojen mukaan Benfica on kiinnostunut Félixistä.
Benfica tiedostaa, ettei Félixin hankkiminen tai lainaaminen ole suinkaan helppo operaatio. Sen vuoksi Benfica toivoo ajan kuluvan ja tilanteen jatkuvan samanlaisena. Félix ei ole nimittäin saanut vielä ainuttakaan tarjousta, vaikka siirtoikkuna on ollut auki jo pitkään.
Benfica toivoo tilanteen etenevän siihen, että siirtoikkunan loppuhetkillä Félix on edelleen nykyisessä asemassaan Atléticossa, jolloin pelaajan lainaaminen olisi helpompaa.
Félix pelasi Benfican organisaatiossa neljän vuoden ajan ennen siirtoaan Atléticoon kesällä 2019.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin