Kuin tyhjästä huipulle noussut japanilaiskomeetta sanoi ”ei” Saudi-Arabialle – koko investoinnin suuruus olisi ollut yli 200 miljoonaa euroa
Real Sociedadin japanilaislaituri Takefusa Kubo on hylännyt Saudi-Arabian liigassa pelaavan Al-Hilalin sopimustarjouksen, kertoo Diario AS.
AS-lehden mukaan Al-Hilal olisi ollut valmis pulittamaan Kubosta 60 miljoonaa euroa, mikä on hänen sopimuksensa ulosostopykälään kirjattu summa. Kubo itse olisi saanut neljältä vuodelta kaiken kaikkiaan 160 miljoonaa euroa. Rahan mittakaava on Saudeissa täysin erilainen kuin Espanjassa.
Kubo, 22, olisi ollut Saudi-Arabian nimihankintojen nuoremmasta päästä. Öljyrahoilla mälläävään Pro-liigaan on siirtynyt tänä vuonna valtaosin Karim Benzeman, N’Golo Kantén ja Kalidou Koulibalyn kaltaisia ikämiehiä. Kaksi vuotta Kuboa vanhempi Jota lienee toistaiseksi nuorin pelaaja, joka on matkalla Lähi-Itään.
Yhdeksän maalia viime kaudella tehnyt Kubo edusti Real Madridia ennen siirtoaan Real Sociedadiin. Seurojen välisen sopimuksen mukaisesti Real Madrid olisi saanut 50 prosenttia Al-Hilalin maksamasta siirtokorvauksesta, jos Kubo olisi suostunut vaihtamaan joukkuettaan.
Kubo oli vaihtanut seuroja ahkerasti ennen viime kautta, mutta ei omasta tahdostaan. Hän on antanut viimeisen vuoden aikana useita haastatteluja, joissa hän on myöntänyt kokeneensa, että hänen oli onnistuttava Real Sociedadissa tai yksikään iso seura ei olisi enää satsannut häneen.
Lue myös:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus