MD: Tällaista sopimusta Barcelona tarjoaa Lionel Messille – olisi joukkueen palkkakuningas

Lionel Messin paluusta Barcelonaan ei mitään uutta.
Ensimmäinen vaihe nähtiin lopputalvesta, kun seuran puheenjohtaja Joan Laporta lämmitteli viilenneitä suhteitaan Messin perheeseen.
Toinen vaihe riippuu La Ligan aikataulusta. Talousvaikeuksissa painiva Barcelona on laatinut rahoitussuunnitelman, jonka La Liga joko hyväksyy tai ei. Tuomion piti alun perin tulla jo, mutta päätös on viivästynyt ja se tullee nyt parin viikon sisään.
Barcelona odottaa rahoitussuunnitelman menevän läpi – etenkin kun sittemmin vielä kallispalkkaiset Sergio Busquets ja Jordi Alba ovat päättäneet jättää seuran tänä kesänä. Jos suunnitelma menee läpi, siirrytään seuraavaan vaiheeseen eli konkreettisiin sopimusneuvotteluihin Messin kanssa.
Alustava sopimuspaperi on toki jo laadittu. Useiden lähteiden mukaan kyse olisi kaksivuotisesta paperista. Palkka olisi selvästi heikompi kuin mihin Messi on viimeisen kymmenen vuoden aikana tottunut, mutta silti argentiinalaisesta tulisi Barcelonan palkkakuningas.
Mundo Deportivon mukaan Messistä tehtäisiin vähän väkisinkin parhaiten palkattu pelaaja, niin että hän tienaisi yhden euron enemmän kuin Robert Lewandowski. Eri lähteiden mukaan Lewandowskin vuosipalkka on tällä kaudella ollut noin 20 miljoonaa euroa. Ensi kaudesta Barcan uskotaan maksavan puolalaiselle yhä enemmän.
Toisaalta vaikka Messi olisi Barcelonalta iso taloudellinen satsaus, hän myös toisi aika paljon kotiin päin. On arvioitu, että Messin paluu lisäisi Barcelonan tuloja jopa 25 prosenttia, eli puhutaan noin 250-300 miljoonasta eurosta.
LUE MYÖS
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Marca: Real Madridin Nachon rajun taklauksen kohteeksi joutunut Girona-pelaaja viikkoja sivussa pelikentiltä
- 16-vuotias huippunuorukainen tekee jatkosopimuksen Barcelonan kanssa – miljardin euron ulosostopykälä
- Real Madridille huonoja uutisia – loukkaantunut puolustaja sivuun huippuottelusta
- Kolumbialaiskärki iski hattutempun La Ligassa vain viidessä minuutissa – ottelu päättyi vakavaan loukkaantumiseen
- Tämän Real Madridin pelaajan Lionel Messi haluaa Inter Miamiin
- Raketin lailla noussut maalitykki on kiinnittänyt Real Madridin huomion
- Brasilialaispelaajien virta Espanjan viheriöille jatkumassa – Barcelona harkitsee yllättävää vetoa
- Real Sociedad ylivoimainen kauden ensimmäisessä baskiderbyssä
- Real Madrid voitti La Ligan kärkikamppailun – kapteenin törkeä taklaus puhutti
- Ai, mitä epäonnea! Avauskokoonpanoon noussut Raphinha kuukaudeksi sivuun
- Raketin lailla noussut maalitykki on kiinnittänyt Real Madridin huomion
- Real Madrid voitti La Ligan kärkikamppailun – kapteenin törkeä taklaus puhutti
- Kolumbialaiskärki iski hattutempun La Ligassa vain viidessä minuutissa – ottelu päättyi vakavaan loukkaantumiseen
- Real Madridille huonoja uutisia – loukkaantunut puolustaja sivuun huippuottelusta
- Tämän Real Madridin pelaajan Lionel Messi haluaa Inter Miamiin
- 16-vuotias huippunuorukainen tekee jatkosopimuksen Barcelonan kanssa – miljardin euron ulosostopykälä
- Brasilialaispelaajien virta Espanjan viheriöille jatkumassa – Barcelona harkitsee yllättävää vetoa
- Hylkäys tuli: Atlético Madrid joutuu tulemaan toimeen ilman avainhyökkääjäänsä
- Ai, mitä epäonnea! Avauskokoonpanoon noussut Raphinha kuukaudeksi sivuun
- Xavi ylisti oman maalin tehnyttä Sergio Ramosia: ”Hän on ammattimies”