Jättääkö kapteeni Barcelonan? – Antaa vastauksensa seuralle lähipäivinä

Sergio Busquetsin nykyinen sopimus Barcelonan kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Keskikenttäpelaajan tulevaisuudesta on puhuttu jo pitkään. Barcelonan valmennus- ja seurajohto haluaisi Busquetsin jäävän seuraan, mutta Busquets ei ole toistaiseksi ilmoittanut päätöksestään seuralle.
Busquets on tiettävästi saanut rahakkaita tarjouksia niin Yhdysvalloista kuin Saudi-Arabiastakin.
Mundo Deportivon saamien tietojen mukaan Busquets ilmoittaa päätöksestään Barcelonalle ensi viikon alussa, kun joukkue palaa muutaman päivän mittaisilta vapailta. Barcelonalla ei ole ottelua tänä viikonloppuna, joten joukkue on 3-4 päivän ajan vapaalla.
Busquets totesi mediassa aiemmin tällä viikolla harkinneensa pitkään tulevaisuuttaan.
Barcelonan päävalmentaja Xavi otti kantaa Busquetsin tulevaisuuteen lehdistötilaisuudessaan.
– En tiedä, olenko onnistunut vakuuttamaan Busquetsin jatkamaan. Hän kertoo siitä itse. Ymmärrän jokaisen päätöksen. Olin itsekin aikoinaan samanlaisessa tilanteessa. Busquets on elintärkeä osa joukkuetta. Ymmärrän, jos hän on väsynyt. Katsotaan, mitä hän päättää.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Lähteet: Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy vielä kypsällä iällä Barcelonaan – hyvästeli jo nykyiset kannattajansa
- Sevillan kultasormi lähellä siirtyä uusiin haasteisiin – olisi valtava menetys Espanjan liigalle
- Sergio Busquetsilta kysyttiin, mikä oli hänen suosikkikautensa Barcelonassa – vastaus yllättää
- Espanjan maajoukkueeseen kaksi muutosta
- Sevilla on myymässä sankarivahtinsa
- Carlo Ancelotti yllättyi Karim Benzeman päätöksestä: ”Hän on ansainnut oikeuden valita”
- Jorge Messiltä hurja paljastus: ”Leo haluaa palata Barcelonaan!”
- Kova käänne: liiga hyväksynyt Barcelonan rahoitussuunnitelman Lionel Messin hankkimiseksi – video Jorge Messin ja seurajohdon tapaamisesta
- Barcelona hävisi kauden päätösottelunsa – legendaarinen Joaquín, 41, lopetti uransa
- Karim Benzema hyvästeli Bernabéun maalin kera
- Kova käänne: liiga hyväksynyt Barcelonan rahoitussuunnitelman Lionel Messin hankkimiseksi – video Jorge Messin ja seurajohdon tapaamisesta
- Marca: Lukuisat pelaajat jättävät Real Madridin tänään – seura säästää suorastaan valtavan summan palkkakuluissa
- Jorge Messiltä hurja paljastus: ”Leo haluaa palata Barcelonaan!”
- Sergio Busquetsilta kysyttiin, mikä oli hänen suosikkikautensa Barcelonassa – vastaus yllättää
- Espanjan maajoukkueeseen kaksi muutosta
- Carlo Ancelotti yllättyi Karim Benzeman päätöksestä: ”Hän on ansainnut oikeuden valita”
- Bild: Real Madrid hankkimassa Chelsea-tähden 70 miljoonalla eurolla