Diego Simeone kuittaili Atléticon epäilijöille: ”Moni lopetti meihin uskomisen”
Atlético Madrid nousi keskiviikkona La Ligan toiselle sijalle kaadettuaan Cádizin kotikentällään näytöstyyliin 5-1.
La Ligan mestaruustaistoa pidettiin pitkään Barcelonan ja Real Madridin välisenä kamppailuna, kunnes Barcelona alkoi kiskoa eroa veriviholliseensa.
Atlético oli ennen keskiviikkoa käynyt viimeksi La Ligan kahden parhaan joukossa kauden avauskierroksella. Alkusyksystä Colchonerosin pelaamisessa riitti petrattavaa, mutta kauden loppusuoralle käännyttäessä Atléticosta on kuoriutunut yksi Euroopan kovavireisimmistä joukkueista sarjapeleissä.
Barcelonan ohittaminen vaatisi suoranaisen ihmeen, sillä Atlético ei saisi menettää loppukaudesta enää yhtäkään pistettä ja Barcelonan pitäisi hävitä kaikki loput ottelunsa.
La Ligan toinen sija on kuitenkin tavoittelemisen arvoinen asia Atléticolle. Se tietäisi sille kahdeksan miljoonaa euroa enemmän palkintorahaa ja ennen kaikkea sitä, että se jättäisi huomattavasti isommalla budjetilla operoivan paikallisvastustajansa Real Madridin taakseen.
Keskiviikon ottelun jälkeen Atléticon päävalmentaja Diego Simeone painotti, että Real Madridin yläpuolelle sijoittuminen ei ole mikään ainutkertainen historiallinen tapahtuma. Hänen aikakaudellaan Atlético on sijoittunut neljästi Los Blancosin edelle La Ligassa, voittaen kahdella noista kerroista mestaruuden.
– Olemme sijoittuneet kymmenen vuoden aikana monta kertaa Madridin edelle, eikä se ole sattumaa. Olemme tehneet tätä työtä monta vuotta. Nyt meidän on jatkettava mahdollisimman pitkälle, kommentoi Simeone Relevon mukaan.
Artikkeli jatkuu taulukon alla.
Argentiinalaisluotsilta kysyttiin, ansaitseeko Atlético hänen mielestään La Ligan toisen sijan. Simeone muistutti, että kauden alussa kriitikoita riitti.
– Kohtalo sen kertoo. Älkäämme unohtako, että moni lopetti meihin uskomisen. Monet eivät luottaneet meihin. Minä uskon siihen, mitä me teemme.
– Jalkapallossa ei kannata puhua liian aikaisin. Kyse on siitä, mitä kauden lopussa tapahtuu, ei ennen sitä.
– Minä uskon omaan tekemiseeni, en välitä kenenkään muun sanomisista. Minä välitän siitä, mitä minä ajattelen ja tunnen. Minusta tuntui, että tämä joukkue vastaa haasteeseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
