Katastrofi uhkaa – Valencian hyökkääjä ärähti joukkuekavereilleen: ”Kaikki menee päin p*rsettä”

Valencian hyökkääjä Hugo Duro sanoi sunnuntain häviön jälkeen, että joukkueen on korkea aika herätä taistelemaan sarjapaikastaan.
Duro, 23, ja kumppanit kärsivät sunnuntaina 1-2-tappion Elchen vieraana ja valahtivat entistä lähemmäksi taulukon häntäpäätä.
Valencia on La Ligassa 17. sijalla, kahden pisteen päässä putoamisviivasta, kun kuusi kierrosta on jäljellä.
Putoaminen olisi pääsarjan kuusinkertaiselle mestarille valtava katastrofi. Valencia on pelannut Espanjan korkeimmalla sarjatasolla, yhtä kautta lukuun ottamatta, vuodesta 1931 lähtien.
Duro oli sunnuntain pelin jälkeen tyytymätön joukkueensa asenteeseen.
– Vittu, me pelasimme tänään finaalissa, ja meidän keskittymisemme herpaantui taas. Kaikki menee päin persettä, jos emme herää, kiroili Duro Mundo Deportivon mukaan.
– Kyllä, meiltä puuttui asennetta. Me emme reagoineet ennen heidän ensimmäistä maaliaan, eikä niin voi käydä.
– Meillä on uskomattomat kannattajat, jotka tekevät töitä maanantaista perjantaihin ja uhraavat viikonloppunsa, jotta he näkisivät meidät pelaamassa 90 minuuttia. Meidän on kiitettävä heitä asenteellamme ja työnteolla. Jos me häviämme, se ei saa johtua asenteesta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään