Carlo Ancelotti myöntää uuden hyökkääjän tarpeen: ”Karim on siinä iässä”

Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti myöntää, että seuran on ruvettava etsimään uutta hyökkääjää tulevaisuutta varten.
Karim Benzema on yhä yksi Euroopan parhaista ysipaikan pelaajista, mutta hänellä on mittarissa jo 35 vuotta.
Los Blancos kaavaili Luka Jovićista uutta maalitykkiä itselleen, mutta serbialaiskärki iski 51 ottelussa vain kolme osumaa Madridille ennen kuin jatkoi matkaansa muualle.
Valkopaitojen tämänhetkisestä pelaajalistasta löytyy myös Lyonista takaisin hankittu Mariano Díaz, mutta hänelle on suotu tällä kaudella kokonaiset 64 minuuttia peliaikaa.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Díazin, 29, odotetaan lähtevän Madridista kesällä, kun hänen sopimuksensa päättyy. Sen jälkeen Madridiin jää varsinaisia keskushyökkääjiä vain kaksi: Benzema ja 18-vuotias Álvaro Rodríguez, joka on esiintynyt ykkösmiehistössä vasta kuusi kertaa.
Marco Asensio ja Rodrygo Goes ovat ajoittain tuuranneet Benzemaa hyökkäyksen keskimmäisellä tontilla, mutta Ancelottin mukaan Madridin on löydettävä kestävämpi ratkaisu tilanteeseen.
– Seuran projekti tulevaisuutta varten on hankkia uusi ysipaikan pelaaja, koska Karim on siinä iässä, missä hän on. Mutta Karim on pärjännyt todella hyvin tähän asti, ja homma toimii todella hyvin, kun hän on hyvässä kunnossa, kommentoi Ancelotti Marcan mukaan.
– Se on totta, että Karimilla on ylä- ja alamäkensä, mutta Rodrygo on kehittynyt ja Asensio on kehittynyt. Mutta sekin on totta, että viimeisten kahden vuoden aikana ongelmamme eivät ole olleet hyökkääjät.
Benzema on pelannut tällä kaudella 37 ottelua tehden niissä yhteensä 27 maalia ja syöttäen kuusi.
Lue lisää Real Madridista:
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Karim Benzema lähdöstään Real Madridista: ”Olisin halunnut lopettaa täällä”
- Lähteet: Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy vielä kypsällä iällä Barcelonaan – hyvästeli jo nykyiset kannattajansa
- Sevillan kultasormi lähellä siirtyä uusiin haasteisiin – olisi valtava menetys Espanjan liigalle
- Sergio Busquetsilta kysyttiin, mikä oli hänen suosikkikautensa Barcelonassa – vastaus yllättää
- Espanjan maajoukkueeseen kaksi muutosta
- Sevilla on myymässä sankarivahtinsa
- Carlo Ancelotti yllättyi Karim Benzeman päätöksestä: ”Hän on ansainnut oikeuden valita”
- Jorge Messiltä hurja paljastus: ”Leo haluaa palata Barcelonaan!”
- Kova käänne: liiga hyväksynyt Barcelonan rahoitussuunnitelman Lionel Messin hankkimiseksi – video Jorge Messin ja seurajohdon tapaamisesta
- Barcelona hävisi kauden päätösottelunsa – legendaarinen Joaquín, 41, lopetti uransa
- Kova käänne: liiga hyväksynyt Barcelonan rahoitussuunnitelman Lionel Messin hankkimiseksi – video Jorge Messin ja seurajohdon tapaamisesta
- Marca: Lukuisat pelaajat jättävät Real Madridin tänään – seura säästää suorastaan valtavan summan palkkakuluissa
- Sergio Busquetsilta kysyttiin, mikä oli hänen suosikkikautensa Barcelonassa – vastaus yllättää
- Jorge Messiltä hurja paljastus: ”Leo haluaa palata Barcelonaan!”
- Espanjan maajoukkueeseen kaksi muutosta
- Carlo Ancelotti yllättyi Karim Benzeman päätöksestä: ”Hän on ansainnut oikeuden valita”
- Bild: Real Madrid hankkimassa Chelsea-tähden 70 miljoonalla eurolla