Barcelonan seurapomot paikalla Chelsean pelissä – huomio kiinnittyy kolmeen pelaajaan
Barcelonan rekrytointipuolesta vastaavat seurapomot Jordi Cruyff ja Mateu Alemany nähtiin tiistaina Englannissa seuraamassa Chelsean ja Real Madridin välistä Mestarien liigan puolivälieräottelua.
Madrid voitti Chelsean 2-0 ja paineli välieriin yhteismaalein 4-0, mutta jalkapallojohtaja Cruyff ja urheilujohtaja Alemany tuskin olivat seuraamassa kamppailua vain katsojan ominaisuudessa.
Mundo Deportivo arvelee, että Barcelonan seurapomot olivat neuvottelemassa Chelsean kanssa pelaajakaupoista. Esille nousevat etenkin kolme nimeä, joita on huhuttu Katalonian suurseuraan jo jonkin aikaa: Pierre-Emerick Aubameyang, César Azpilicueta ja N’Golo Kanté.
Aubameyang, 33, pelasi Barcelonassa jo viime vuonna kuusi kuukautta jätettyään Arsenaliin. Gabonilaiskärki onnistui tehojen puolesta Blaugranan paidassa hyvin, mutta hänet kaupattiin loppukesästä takaisin Valioliigaan 12 miljoonalla eurolla.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Samoihin aikoihin Chelseasta Barcelonaan taas siirtyi Marcos Alonso, jonka sopimus Lontoossa purettiin.
Aubameyangin paluu Englantiin on kuitenkin sujunut ankeasti. Hän on jäänyt Chelseassa vähälle vastuulle, ja lontoolaisseura pudotti hänet Mestarien liigan pelaajalistastaan tehdäkseen tilaa uusille hankinnoilleen. Chelsean ja Auybameyangin sopimus kattaa vielä ensi kauden, mutta seuran uskotaan olevan valmis luopumaan hänestä ensi kesänä. Lehtitietojen mukaan pelaaja itse haluaa palata juurikin Barcelonaan.
Espanjalaispuolustaja Azpilicueta, 33, taas oli lähellä siirtoa Barcelonaan viime kesänä, mutta diili jäi lopulta toteutumatta. Myös hänen sopimuksensa on voimassa vielä ensi kauden loppuun.
Kantén, 32, tulevaisuudella on spekuloitu viime aikoina, koska hänen ja Chelsean sopimus päättyy jo kuluvan kauden päätyttyä, mutta viimeisimpien tietojen mukaan ranskalaistähti haluaa jatkaa uraansa Lontoossa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon