Luis Enrique olisi halunnut heti Chelsean peräsimeen – pesti meni Frank Lampardille
Espanjan miesten maajoukkueen entinen päävalmentaja Luis Enrique olisi ollut valmis hyppäämään kesken kauden Chelsean puikkoihin, kertoo AS.
Chelsea päätyi etsimään uutta päävalmentajaa annettuaan tämän kuun alussa kenkää Graham Potterille.
Enrique on ollut vailla töitä jätettyään Espanjan maajoukkueen Qatarin MM-kisojen jälkeen. Hän ilmaisi ennen Potterin potkuja kiinnostuksensa valmentaa Valioliigassa.
– Haluaisin työskennellä Englannissa, mutta en näe itseäni siellä ensi kesäkuussa, kommentoi Enrique Athleticin mukaan.
– Haluaisin liittyä seuraan, jossa voisin tehdä tärkeitä asioita, ja sitä on hyvin vaikea löytää. En menisi mihin tahansa Valioliiga-joukkueeseen.
Vain muutamia päiviä ennen Enriquen kommentteja Antonio Conte oli lähtenyt Tottenhamin peräsimestä.
Enrique yhdistettiin huhuissa välittömästi Tottenhamiin ja Chelseaan, mutta kumpikin lontoolaisseura päätyi antamaan loppukaudeksi vetovastuun väliaikaisvalmentajalle.
Tottenhamissa ohjat otti Conten apulaisena toiminut Cristian Stellini ja Chelsea pestasi tehtävään Frank Lampardin, joka luotsasi joukkuetta jo vuosina 2019-2021.
AS:n mukaan Enrique ilmaisi Chelsealle halunsa siirtyä välittömästi lontoolaisten puikkoihin, ja hän pettyi, kun seura pestasikin Lampardin.
Enrique olisi halunnut päästä valmentamaan Chelseaa Mestarien liigan puolivälierissä Real Madridia vastaan. Chelsea hävisi ensimmäisen osaottelun vieraskentällä 2-0.
Chelsean ja Tottenhamin odotetaan nimittävän uudet päävalmentajat ensi kesänä, ja Enriquen nimi pyörii yhä siirtohuhuissa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Cope: Real Madridin ykkösvahti palaa pian pelikentille
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- ”Ylitin rajan” – vastustajaa lyönyt maalivahti pyysi anteeksi
- Real Madridin toppari leikataan Suomessa – lähes puoleksi vuodeksi sivuun pelikentiltä
- Sport: Barcelonan urheilujohtaja tapasi vahvaa kautta pelaavan laitahyökkääjän agentin
- Atléticolle iso takaisku – avainpelaaja sivuun Arsenal-peleistä
- AS: Real Madrid asetti ison hintalapun hyökkääjälleen

- AS: José Mourinhoa on tarjottu Real Madridin päävalmentajaksi – tämä on Álvaro Arbeloan tilanne