Näin Real Madrid yrittää päihittää Man Cityn Bellingham-kisassa
Tuoreimpien käänteiden myötä taistelu Borussia Dortmundin Jude Bellinghamista näyttää Real Madridin ja Manchester Cityn väliseltä väännöltä, kertovat AS ja Athletic.
Brittimediassa on uutisoitu tällä viikolla laajasti, että Liverpool on vetäytynyt Bellinghamin tavoittelusta, vaikka hänen uskottiin olevan punapaitojen ykköskohde tulevan kesän siirtoikkunassa. Liverpool luopui kisasta, koska Dortmund haluaa tiettävästi huippulupauksestaan jopa 150 miljoonaa euroa.
Myös Manchester Unitedia, Paris Saint-Germainia ja Chelseaa on huhuttu mukaan Bellingham-kisaan, mutta ne ovat tämänhetkisen tiedon mukaan heikommassa asemassa kuin Madrid ja City.
Unitedin mahdollinen myynti uudelle omistajalle saattaa vielä muuttaa tilannetta – suuntaan tai toiseen. PSG:n taas saattaa olla vaikea houkutella Bellinghamia Ranskan pääsarjaan, vaikka sillä onkin seurana taloudellista vetovoimaa. Chelsea on väläytellyt viime aikoina taloudellista muskeliaan siinä määrin, että sen pitää lehtitietojen mukaan luopua ensi kesänä useasta pelaajastaan ennen kuin se voi edes harkita seuraavaa jättihankintaa.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Bellinghamin hintalappu on jokseenkin huolestuttava asia myös Real Madridin kannalta. Suuren siirtokorvauksen lisäksi Bellinghamin uudelle seuralle tulee maksettavaksi myös hänen pitkä ja isopalkkainen sopimuksensa sekä mahdollisia bonuksia siirron yhteydessä.
Real Madrid haluaa välttää tilanteen, jossa se joutuisi tarjouskilpailuun Manchester Cityn kanssa. Näin ollen sen on vedottava suoraan Bellinghamiin ja vakuutettava hänelle, että Santiago Bernabéu on parempi paikka hänelle, vaikka Los Blancos ei pystykään tarjoamaan yhtä suurta palkkaa kuin City.
Madrid on toistaiseksi saanut Bellinghamin edustajilta positiivista viestiä, mutta todennäköisesti siirto Espanjaan vaatisi vielä sitä, että Bellingham suostuttelee Dortmundin myymään hänet Los Blancosille, vaikka Manchester City tekisi paremman tarjouksen.
Jos Dortmund pitää kiinni 150 miljoonan euron hintapyynnöstään, Real Madrid on ahtaalla siirtokilpailussa, koska se ei haluaisi maksaa Bellinghamista yli sataa miljoonaa euroa. Siinä vaiheessa pallo siirtyy Manchester Citylle.
Korkean hintalapun myötä yhtenä mahdollisuutena on pidetty myös sitä, että Bellingham jatkaa vielä yhden kauden Dortmundissa ja siirtyy vasta vuoden kuluttua muualle.
LUE MYÖS:
- Lamine Yamal kirjautti tilastorivin, jollaista ei ole nähty sitten Lionel Messin ja vuoden 2017
- Barcelona-pelin tuomaria syytetään puolueellisuudesta – vanhat tilastot kaivettiin esiin
- La Ligan kärkikamppailu oli niin tapahtumarikas, että Lamine Yamalin mieletön maali saattoi unohtua
- Álex Baena ratkaisi Atléticolle voiton Espanyolista viime hetkillä
- Pitkään loukkaantuneena ollut Éder Militão palaa viimeinkin pelikentille
- Marca: Real Madridin pelaaja tammikuussa muualle?
- José Mourinho totesi Viníciuksesta: ”Jos olisin hänen asemassaan, en luultavasti olisi enää täällä”
- José Mourinho kokee ryhmänsä olevan riittävän hyvä: ”En halua yhtään uutta hankintaa”
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- Näin Vinícius kommentoi pitkää pelikieltoaan
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- Javier Tebasin puheista nousi kohu – Real Madrid vaatii eroamaan
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- SER: Real Madrid ja Barcelona haluavat saman pelaajan
- Dani Carvajal löysi uuden seuran – valmentaja: ”Yllätyimme hänen nöyryydestään”
- José Mourinho raivostui Real Madridin otteluohjelmasta – ”Tämä ei ole reilua”
- Raphinha palasi Barcelonan harjoituksiin – pelikunnossa viikonloppuna