Atlético Madrid on kiinnostunut kahdesta hyökkääjästä
Atlético Madridin odotetaan tekevän ensi kesänä paljon liikkeitä siirtomarkkinoilla.
Pelaajia on tulossa ja menossa, ja erityisesti Atléticon hyökkäyspäässä odotetaan tapahtuvan muutoksia. Chelseaan lainattu João Félix on todennäköisesti lähtökuopissa ja Álvaro Moratan on huhuttu palaavan Italiaan.
Relevon mukaan Atlético on kiinnostunut vahvistamaan hyökkäystään Club Atlético Tigren Mateo Reteguilla ja Chelsean Pierre-Emerick Aubameyangilla.
Retegui, 23, on iskenyt Tigrelle 51 ottelussa 29 osumaa, ja torstaina hän onnistui maalinteossa myös A-maajoukkuedebyytissään Italian paidassa.
Aubameyang, 33, ehti pelata viime vuonna noin puoli vuotta Barcelonassa lähdettyään Arsenalista, mutta hänet kaupattiin jo viime syksynä takaisin Englantiin – tällä kertaa Chelsean riveihin.
Gabonilaiskärki on kuitenkin jäänyt vähälle peliajalle Chelseassa, ja lontoolaisseura on lehtitietojen mukaan harkinnut jopa hänen sopimuksensa purkamista. Aubameyangia on viety huhuissa myös takaisin Barcelonaan, mutta Katalonian suurseuran on tällä hetkellä vaikea suunnitella uusia hankintoja talousvaikeuksiensa takia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta

- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä