300 ottelua Real Madridissa pelannut Nacho vaihtamassa maisemaa? – ”Minulla oli todella huono fiilis alkukaudesta”
Nachon sopimus Real Madridin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Real Madridin oma kasvatti on jäänyt kuluvalla kaudella pienelle vastuulle – tuttuun tapaan. Tosin viime aikoina Carlo Ancelotti on antanut Nacholle enemmän peliaikaa.
Nacho pelasi vahvan ottelun tiistaina Anfieldilla, kun Real Madrid voitti Liverpoolin 5-2.
Kyseessä oli Nacholle 300. ottelu edustusjoukkueessa. Ottelun jälkeen Nacho puhui tulevaisuudestaan. Real Madrid on tarjonnut Nacholle jatkosopimusta, mutta 33-vuotias toppari ei ole vielä päättänyt, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä.
Pieni vastuu on jättänyt jälkensä Nachoon.
– Minulla oli todella huono fiilis alkukaudesta, koska ajattelin, etten ansaitse tällaista tilannetta. En halua antaa minkäänlaista viestiä, koska välini seuran kanssa ovat loistavat, mutta päässäni on ollut lukuisia ajatuksia. Nyt pelaan paljon enemmän ja olen paljon onnellisempi.
– Kun teen päätökseni, kerron siitä ensimmäisenä seuralle. Vaikka pelaisin kaikki mahdolliset minuutit loppukaudella, ei se vaikuta päätökseeni. Kyseessä on henkilökohtainen päätös.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”

- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?