Jordi Alba lupautui taas palkanalennukseen auttaakseen Barcelonaa – vastasi myös kriitikoilleen: ”Minusta on sanottu loukkaavia asioita”

Barcelonan laitapuolustaja Jordi Alba on jälleen lupautunut laskemaan palkkaansa auttaakseen seuraa säästötalkoissa.
Alba, 33, on saanut tällä kaudella kritiikkiä niin kannattajilta kuin lehdistöltäkin, mutta Espanjan maajoukkuepuolustaja on yhä halukas jatkamaan Barcelonassa.
Konkaripakin uskollisuutta ei horjuttanut edes se, että Barcelona yritti viime kesänä neuvotella hänelle lainasiirtoa Internazionaleen. Lehtitietojen mukaan seurat pääsivät jo siirrosta sopuun, mutta diili kaatui Alban kuultua asiasta.
Alba on edustanut Barcelonaa yli kymmenen vuoden ajan ja pelannut seurassa lähes 450 ottelua. Hän on yksi pelaajista, joille Blaugranan entinen puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu tehtaili kohtalokkaan kalliita sopimuksia. Tätä nykyä talouskurimuksessa elävä Barcelona yrittää päästä noista diileistä eroon tai ainakin muokata niiden ehtoja.
Viime kaudella Alba, Sergio Busquets ja sittemmin uransa lopettanut Gerard Piqué suostuivat viivytyksiin palkanmaksussaan ja luopuivat tietyistä bonuksista. Heitä pyydettiin lisäksi madaltamaan peruspalkkaansa, ja vastaavanlainen pyyntö odottanee useita pelaajia myös lähitulevaisuudessa.
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta kertoi tällä viikolla lehdistötilaisuudessa, että seura yrittää karsia ensi kesänä palkkakulujaan peräti 170 miljoonalla eurolla. Albalta kysyttiin Marcan haastattelussa, onko hän valmis auttamaan omalta osaltaan.
– Kyllä. Se on seuran päätös ja minä olen aina auttanut, kun minulta on kysytty. Lehdistö on esittänyt monia valheita, mutta olen aina ollut täällä tukena. Kukaan ei voi väittää muuta.
– Minusta on sanottu loukkaavia asioita, mutta niiden kanssa pitää oppia elämään. Tiedän totuuden itsestäni ja pysyttelen rauhallisena. Tarkoituksenani on auttaa seuraa ja toivon, että kummatkin osapuolet pysyvät tyytyväisinä.
Alban nykyinen sopimus Barcelonan kanssa päättyy ensi kauden jälkeen, eikä hän ole luultavasti enää solmimassa ainakaan monivuotista diiliä seuran kanssa. Kriitikot ovat toivoneet, että Alba jättäisi jo seuran. Konkaripuolustajalta kysyttiin, miksi hän ei ole enää niin suuressa suosiossa.
– Se on enemmänkin median ongelma. Minun on hyvä olla. Koen, että pystyn auttamaan joukkuetta ja minulla on valmentajani ja joukkuekaverieni tuki. Ihmiset sanovat samoin, kun kävelen kadulla. Lähden sinä päivänä, kun minusta tuntuu, etten pysty puolustamaan Barcelonan kaltaisen seuran kunniaa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Lionel Messi puhui suunsa puhtaaksi – tästä syystä paluu Barcelonaan ei toteutunut
- Englannin maajoukkuetähden jättiläissiirto Real Madridiin allekirjoitusta vailla valmis
- Jordi Alba on vapaa agentti eikä ole saanut tarjouksia: ”Oletan, etten jää ilman seuraa, mutta…”
- AS: Puolustaja jää sittenkin Real Madridiin – nousee joukkueen kapteeniksi
- Atlético Madridilla maailmanmestari tähtäimessä
- Virallista! Karim Benzema siirtyy Saudi-Arabiaan
- Barcelonalle hyviä uutisia La Ligalta
- Real Valladolidin timantti saatavilla puoleen hintaan
- Virallista! Sevilla palkitsi mestarivalmentajansa uudella sopimuksella
- Karim Benzema lähdöstään Real Madridista: ”Olisin halunnut lopettaa täällä”
- Karim Benzema lähdöstään Real Madridista: ”Olisin halunnut lopettaa täällä”
- Barcelonalle hyviä uutisia La Ligalta
- Sergio Busquetsilta kysyttiin, mikä oli hänen suosikkikautensa Barcelonassa – vastaus yllättää
- Kova käänne: liiga hyväksynyt Barcelonan rahoitussuunnitelman Lionel Messin hankkimiseksi – video Jorge Messin ja seurajohdon tapaamisesta
- AS: Puolustaja jää sittenkin Real Madridiin – nousee joukkueen kapteeniksi
- Lähteet: Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy vielä kypsällä iällä Barcelonaan – hyvästeli jo nykyiset kannattajansa
- Atlético Madridilla maailmanmestari tähtäimessä
- Jordi Alba on vapaa agentti eikä ole saanut tarjouksia: ”Oletan, etten jää ilman seuraa, mutta…”
- Englannin maajoukkuetähden jättiläissiirto Real Madridiin allekirjoitusta vailla valmis
- Virallista! Karim Benzema siirtyy Saudi-Arabiaan