Barcelonalle määrättiin sakkorangaistus – katalonialaisjätin katsottiin ylittäneen palkkabudjettinsa kolmessa tapauksessa
Barcelona on saanut yhteensä 800 000 euron sakkorangaistuksen, koska sen on katsottu rikkoneen sille määrättyjä La Ligan palkkarajoja kolmessa tapauksessa viimeisen vuoden aikana, kertoo ARA.
Rikkomukset koskevat puolustajien Andreas Christensenin, Dani Alvesin ja Ronald Araújon sopimuksia.
Christensen, 26, siirtyi Barcelonaan viime kesänä jätettyään Chelsean, jossa hänen sopimuksensa päättyi viime kauteen.
Tanskalaistopparin siirto sinetöitiin jo ennen kesän siirtoikkunan avautumista, mutta hänet rekisteröitiin Barcelonan riveihin vasta heinäkuussa. La Ligan mukaan Christensenin palkkakulut tulisi laskea mukaan kauden 2021-22 kirjanpitoon, mutta Barcelonan mielestä diili tulisi ottaa huomioon vasta kuluvasta sesongista alkaen.
Alves, 39, palasi Barcelonaan toissa vuoden marraskuussa, mutta hänet rekisteröitiin mukaan liigajoukkueseen vasta tammikuussa 2022 La Ligan pienimmällä sallitulla palkalla. Viime kauden jälkeen hän siirtyi meksikolaiseen Pumasiin.
Araújon, 23, tapauksessa Barcelonan on katsottu ylittäneen sallitun palkkarajansa, kun hän solmi jatkosopimuksen viime huhtikuussa.
Barcelona on tehnyt jokaisesta rangaistuksesta valituksen.
LUE MYÖS:
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden