Saudi-arabialainen Al Nassr julkisti perjantaina seurahistoriansa suurimman pelaajahankinnan, kun se vahvisti värvänneensä portugalilaistähti Cristiano Ronaldon riveihinsä.

Ronaldo, 37, oli vailla seuraa purettuaan marraskuussa sopimuksensa Manchester Unitedin kanssa.

Marcan mukaan Ronaldon ja Al Nassrin neuvottelut kestivät kaikkiaan 40 päivää. Qatarin MM-kisojen aikana portugalilaistähti esitti tietämätöntä, kun häneltä kysyttiin Al Nassriin liittyvistä huhuista. Ronaldo halusi keskittyä täysillä MM-kisoihin, mutta hän oli täysin tietoinen, miten Al Nassrin ja hänen leirinsä neuvottelut etenivät.

MM-kisojen jälkeen Ronaldo muutti hetkellisesti takaisin Espanjaan ja treenasi Real Madridin harjoituskeskuksessa.

Marcan mukaan Ronaldo toivoi, että Real Madrid, hänen entinen seuransa, olisi tehnyt hänelle tarjouksen, mutta sellaista ei ikinä kuulunut. Ronaldo edusti Los Blancosia vuosina 2009-2018, ja hän on seuran kaikkien aikojen maalintekijä 450 osumallaan.

Jo viime kesänä tiedettiin, että Ronaldo olisi halunnut lähteä Manchester Unitedista, mutta hänelle ei löytynyt siirtoikkunan takarajaan mennessä sopivaa ottajaa. Loppuvuoden aikana on liikkunut useita erilaisia huhuja siitä, mihin kaikkiin seuroihin Ronaldoa on viime kuukausina tarjottu.

Hän olisi tiettävästi halunnut jatkaa uraansa jossain eurooppalaisessa huippusarjassa ja joukkueessa, joka pelaa Mestarien liigassa. Marcan mukaan Ronaldolle valkeni kuitenkin hiljalleen, että se olisi lähes mahdotonta.

AlNassr FC

@AlNassrFC_EN
History in the making. This is a signing that will not only inspire our club to achieve even greater success but inspire our league, our nation and future generations, boys and girls to be the best version of themselves. Welcome @Cristiano to your new home @AlNassrFC