Barcelonan laitapuolustaja Sergi Roberto sanoo, että hän on leikannut palkkaansa merkittävästi jatkaakseen seurassa.

Roberto, 30, solmi viime kesänä jatkosopimuksen, joka kattaa vain kuluvan kauden. Hän taistelee siis jälleen uudesta diilistä, mutta uskoo sellaisen saavansa.

– Emme ole ruvenneet vielä neuvottelemaan, mutta haluaisin jäädä tänne. Valmennusryhmä on kertonut minulle, että he ovat tyytyväisiä minuun ja haluaisivat minun jäävän, kommentoi Roberto RAC1:n haastattelussa.

Barcelona on viime vuosina joutunut talousvaikeuksiensa takia neuvottelemaan palkanalennuksista ja erilaisista maksujärjestelyistä pelaajiensa kanssa. Joukkueen kapteenistoon kuuluvan Roberton mukaan leikkaukset kohdistuivat ensin kippareihin ja sen jälkeen myös muihin pelaajiin.

– Kaksi vuotta sitten vain kapteenit leikkasivat palkkojaan.

– Minun palkkani on kuin kakkosjoukkueen pelaajalla, joka on juuri nostettu ykkösmiehistöön. Teen sen kuitenkin ylpeänä. Haluan olla täällä, eikä raha ole tärkeää.