Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta sanoo, että seura haaveilee yhä entisen tähtihyökkääjänsä Lionel Messin paluusta.

Messi, 35, oli edustanut Barcelonaa koko ammattilaisuransa ajan, kunnes hän siirtyi viime vuonna katalonialaisseuran talousvaikeuksien keskellä Paris Saint-Germainiin.

Argentiinalaistaiturin sopimus PSG:n kanssa on päättymässä ensi kesänä, mutta useat lähteet ovat uutisoineet tällä viikolla, että Messi on jo päässyt pariisilaisseuran kanssa yhteisymmärrykseen uudesta diilistä.

PSG:n lisäksi Messin allekirjoituksen perässä ovat olleet Inter Miami ja Barcelona. Siirtomarkkinoiden erikoistoimittaja Fabrizio Romano kertoi kuitenkin keskiviikkona Twitter-tilillään, että Messi hylkäsi Miamin tarjouksen, eikä hän ole edes ollut varsinaisissa neuvotteluissa Barcelonan kanssa, vaikka seura onkin ollut yhteydessä hänen edustajiinsa.

Laportalta kysyttiin Barca TV:n haastattelussa Messin mahdollisesta paluusta Kataloniaan.

– Haluaisin, että hän palaisi Barcaan. Pitäisin siitä, mutta emme voi taata mitään. Hän on voittanut maailmanmestaruuden ja hän on tehnyt meidät hyvin onnellisiksi, koska me rakastamme häntä tässä seurassa.

– Meille hän on kaikkien aikojen paras pelaaja. Hänellä on aina yhteys Barcelonaan, palasi hän tänne pelaajana tai ei. Nyt hän on PSG:ssä. Haluaisimme kovasti, että hän palaisi Barcaan, mutta katsotaan.