Espanjan ykköskärki pelaa viimein MM-lopputurnauksessa – usko alkoi jo loppua: ”Ajattelin, enkö koskaan pääsisi pelaamaan MM-kisoissa…”
Espanja pelaa sunnuntai-iltana Qatarin MM-lopputurnauksen toisen ottelunsa, kun se kohtaa Saksan Dohassa.
Espanja voitti avausottelussaan Costa Rican perät 7-0. Saksa sen sijaan hävisi Japanille 1-2, joten Espanja voi voittamalla jättää Saksan pitkälti ulos jatkopeleistä.
Marca haastatteli Álvaro Morataa. 30-vuotias hyökkääjä pelaa ensimmäisissä MM-kisoissaan. Morata jäi ulos Espanjan MM-kisajoukkueesta kesällä 2018, vaikka hän oli siirtynyt vuotta aiemmin Real Madridista Chelseaan saadakseen enemmän peliaikaa ja siten kutsun MM-lopputurnaukseen. Nyt hän elää uransa parasta aikaa.
– Varmasti. Ajattelin, ettenkö pääsisi koskaan pelaamaan MM-lopputurnauksessa. Olen katsonut kaikki MM-kisat televisiosta pikkupojasta lähtien. Voit ajatella, että jos et kykene löytämään tasaisuutta seurassasi, pelaat joskus hyvin ja joskus huonosti, voi olla, ettet koskaan saa kutsua MM-kisajoukkueeseen. Siten tämä on urani onnellisin hetki.
Viikko sitten alkaneissa kisoissa on nähty jo muutama astetta suurempi yllätys. Muun muassa Saudi-Arabia voitti Argentiinan 2-1. Useat Moratan seurajoukkuetoverit ovat Argentiinan MM-kisajoukkueessa, joten hyökkääjä ei osannut iloita yllätyksestä, mutta oli mielissään siitä, miten hyvin Saudi-Arabia pelasi.
– Hienointa on ollut nähdä, miten ne joukkueet ovat pelanneet, joihin lähtökohtaisesti kukaan ei uskonut. Esimerkiksi Saudi-Arabia. He ovat hyvin organisoituja, personaallisia ja tietävät, mitä tekevät pallon kanssa. En tietenkään tykkää nähdä, kun jotkut seurajoukkuetoverini kärsivät, koska he hävisivät sen ottelun, mutta jalkapallofanina se yllätti minut. Se oli hieno ottelu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?