Barcelona ja Internazionale tarjosivat hurjan jännitysnäytelmän Camp Noulla – katalonialaisten jatkomahdollisuudet Mestarien liigassa eivät enää omissa käsissä

Internazionale ja Barcelona tarjosivat katsojille jännitystä koko rahan edestä Mestarien liigassa keskiviikkona, kun hurja trilleri Camp Noulla päättyi lopulta lukemiin 3-3. Tasapeli piti vielä Barcelonan toiveet jatkopaikasta elossa, mutta se ei ole enää omissa käsissä.
Barcelona meni ottelussa johtoon 40. minuutilla, kun Ousmane Dembélé onnistui upean kuvion päätteeksi. Esityötä maaliin olivat tekemässä Raphinha sekä Sergi Roberto. Barcan johdossa mentiin myös tauon viettoon.
Italialaisvieraat tulivat kuitenkin sisuuntuneena toiselle jaksolle. Kamppailua oli pelattu 53 minuuttia, kun Nicolò Barella toi Interin tasoihin. Ja vain reilut kymmenen minuuttia myöhemmin ottelu olikin jo 1-2, kun Lautaro Martinez onnistui maalinteossa.
Katalonialaisten toivon kipinä jatkopaikasta heräsi eloon 82. peliminuutilla, kun Robert Lewandowskin veto pomppi hieman onnekkaasti verkon perukoille. Vieraat siirtyivät kuitenkin uudelleen johtoon, kun Robin Gosens iski 89. peliminuutilla vastahyökkäyksen päätteeksi pelivälineen verkon perukoille.
Barcelona ei kuitenkaan luovuttanut, vaan Lewandowski tasoitti kamppailun lisäajan alkaessa. Lisäosumia hurjassa jännitysnäytelmässä ei enää lopulta nähty.
Bayern München kaatoi samaan aikaan pelatussa lohkon toisessa kamppailussa Plzenin 4-2 ja varmisti samalla jatkopaikkansa. Barcelona on Interiä kolme pistettä jäljessä, kun kaksi peliä on vielä pelaamatta. Tasapisteissä jatkopaikan nappaisi Inter keskinäisten otteluiden perusteella.
Atlético Madrid pelasi aiemmin keskiviikkona Club Bruggen kanssa 0-0 tasapelin ja myös sen jatkopaikka on nyt kovan työn takana. LUE LISÄÄ TÄSTÄ!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Federico Valverde pelasti Real Madridin dramaattisella osumalla
- Bundesliga-tähti haluaa Barcelonaan: ”Haaveilee siitä”
- Robert Lewandowski loukkaantui – Barcelonalta nyt päivitys
- Espanjan maajoukkuetähdeltä vihje tulevaisuudestaan: ”Haluamme murskata Mestarien liigassa!”
- Deco: Wojciech Szczęsny jatkaa ”hyvin todennäköisesti” Barcelonassa
- Borja Iglesias rysäytti hattutempun – Barcelona nousi dramaattisesti voittoon
- Carlo Ancelotti kiisti väitteet eripurasta Real Madridissa
- Lionel Messiltä iso lausunto Lamine Yamalista: ”Hän on jo nyt”
- Real Madrid päättää konkaripelaajan kohtalosta vasta seurajoukkueiden MM-kisojen jälkeen
- Barcelona yrittää saada La Liga -pelin siirrettyä Mestarien liiga -koitoksen alta