Näkökulma: Tuomarifarssi on tosiasia, mutta siihen Barcelona ei kaatunut
Internazionale otti valtavan voiton Barcelonasta Mestarien liigan lohkovaiheen kolmannen kierroksen ottelussa tiistai-iltana. 1-0-voitto tarkoittaa sitä, että Interillä on nyt vahva ote lohkon kakkospaikkaan, ja vastaavasti Barcalla on nyt selkä seinää vasten.
Kataloniassa puhutaan tällä hetkellä vain yhdestä asiasta: tuomarifarssista. Barcelonalta hylättiin maali VAR-tarkistuksen jälkeen, kun selvisi, että tilannetta oli edeltänyt Ansu Fatin käsikosketus palloon. Ottelun loppuhetkillä Barcelona ei puolestaan saanut rankkaria, vaikka Interin Denzel Dumfries osui kädellään palloon. Tilannetta tutkittiin videoilta, mutta tuomaristo ei nähnyt rangaistuspotkun aineksia.
Mundo Deportivon päivän lehden pääotsikko: ”Kädet ylös”. Siihen päälle kaikkea mahdollista tuomarointiin liittyen.
Sportin vastaava: ”Mestarien liiga meni hankalaksi”. Siihen höysteeksi tuomarivirheitä.
On totta, että tuomariston päätökset menivät hieman Barcelonaa vastaan. Toisaalta Kataloniassa ei enää haluta muistaa sitä, että avausjaksolla Barca selvisi rangaistuspotkusta hyvin niukan VAR-paitsiotarkistuksen myötä.
Ylipäätään on aivan liian helppoa ja populistista syyttää Barcelonan tappiosta tuomaristoa. Barcalla on – loukkaantumisongelmista huolimatta – huomattavasti parempi materiaali tällä hetkellä kuin Interillä. Lisäksi joukkue on ollut alkukaudesta erinomaisessa vireessä toisin kuin Inter.
Tehdään selväksi: Barcan olisi pitänyt voittaa tiistai-illan peli.
Barcelona hallitsikin palloa (72-28), ja toisella jaksolla yhä selvemmin, mutta se ei saanut juuri mitään aikaan. Interin muodon sisällä ei kerta kaikkiaan ollut tilaa, eikä Barca kyennyt liikkeillään tilaa myöskään luomaan.
Inter pelasi taktisesti äärimmäisen fiksusti, niin että Barca sai rauhassa pelata pallon leveyteen Ousmane Dembélélle ja Raphinhalle, mutta sen jälkeen luukut suljettiin. Dembélé ei päässyt käyttämään nopeuttaan, koska selustassa ei ollut tilaa, mihin juosta. Kuljetuksia kyllä ihan valtava määrä – kilpailuennätyksen verran itse asiassa – mutta ei niillä kuljetuksilla oikein päästy pelillisesti eteenpäin. Siihen päälle Dembélén viimeiset ratkaisut olivat kerta toisensa jälkeen surkeita.
Robert Lewandowski puolestaan pimennettiin keskikaistalla täysin eikä keskikentältä tullut tueksi syvyysjuoksuja, jotka olisivat voineet repiä aukkoja Interin puolustukseen.
Dembélé pääsi kertaalleen lataamaan tolppaan, mutta muilta osin Barcelonan parhaat paikat syntyivät erikoistilanteista puskujen kautta. Siihen Barcan peli ylipäätään paljolti menikin, keskityspallojen viljelyyn. Se oli vähän kuin paluu Ronald Koemanin ajan hyökkäyspelaamiseen.
Ei Barcelonalla toisaalta puolustuksellisesti juuri hätää ollut. Hakan Calhanoglun maalissa Sergio Busquets olisi voinut olla peitolla nopeammin, mutta laukauksessa oli myös ripaus tuuria, niin kulmaan se painui.
Kaiken kaikkiaan Barcelona loi maaliodottamaa 0,47 Interin 0,18:aa vastaan. Jos ei tuon enempää kykene luomaan, riski on melko suuri, että peliä ei voita. Nyt se kolahti omaan nilkkaan aika pahassa paikassa. Pelitapahtumiin nähden peilattuna Barca ei olisi ansainnut hävitä, mutta olisiko se toisaalta ansainnut voittaakaan?
Täytyy muistaa, että Barcelona ei ole vielä menettänyt mahdollisuutta päästä Mestarien liigan pudotuspeleihin. Nyt ei tosin ole enää varaa pistemenetyksiin. Viktoria Plzen on pakko voittaa, samoin Inter, Bayern Müncheniäkin vastaan on ehkä saatava pisteitä.
Olennaista on, että jos Barca mielii unelmoida jatkoon pääsystä saati Mestarien liigan voitosta (mistä sen tällä materiaalilla on syytä unelmoida), pelin on parannuttava. Tässä tullaan Xavin vastuuseen. Vastaan tulee jatkossakin joukkueita, jotka puolustavat tiiviisti omaa aluettaan. Xavin on keksittävä keinot, miten puolustusmuureja kyetään murtamaan.
Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
