Sport: Valioliigaseurat lähestyivät Barca-topparia rahakkailla tarjouksilla – tästä syystä hän kieltäytyi
Barcelonan uruguaylaistoppari Ronald Araújo joutui keväällä tekemään ison päätöksen. Pöydällä oli rahakkaita sopimustarjouksia Valioliigasta sekä Barcelonan tarjoama jatkosopimuspaperi.
Moni olisi juossut rahan perässä, Araújo ei niin kuitenkaan tehnyt. Hän laittoi nimensä Barcelonan tarjoamaan jatkosopimuspaperiin, vaikka rahallisesti se ei ollut kannattavaa.
Ei siinä, etteikö Araújo tienaisi hulppeita summia myös Barcelonassa, mutta valioliigaseurojen tarjoukset olisivat lihottaneet lompakkoa jopa puolet enemmän.
Sportin mukaan Araújo ei missään vaiheessa edes harkinnut valioliigaseurojen tekemien tarjouksien hyväksymistä. Hänellä oli palava halu jatkaa Barcelonassa, jos vain seura tekisi hänelle jatkosopimustarjouksen.
Sen hän myös lopulta sai. Nyt hän jatkaa Barcelonassa ainakin neljän vuoden ajan. Araújo on jopa väläyttänyt, että olisi kiinnostunut pelaamaan Kataloniassa uransa loppuun saakka. Hänen päätavoitteensa on kuitenkin niittää menestystä Barcelonassa. Sitä lienee luvassa lähitulevaisuudessa, kenties jo tällä kaudella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa