AS: Barcelona haluaa Espanjan A-maajoukkuetopparin

Barcelona on ollut pitkään Sevillan Jules Koundén kintereillä.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Sevilla myy Koundén Chelseaa noin 65 miljoonalla eurolla. Barcelona ei ole missään vaiheessa tehnyt virallista tarjousta Sevillalle ja on toivonut Koundén odottavan ennen kuin hyväksyy Chelsean tarjouksen.
Koundén on määrä matkustaa Lontooseen tuota pikaa. Sevillan ja Chelsean väliset neuvottelut ovat loppumetreillä.
AS:n saamien tietojen mukaan Barcelona pitää Koundén hankintaa käytännössä mahdottomana ja on siten siirtynyt B-vaihtoehdon pariin.
Barcelonan urheilutoimenjohtaja Mateu Alemany on ottanut yhteyttä Athleticin puheenjohtajaan Jon Uriarteen. Barcelona haluaa nimittäin hankkia Iñigo Martínezin Athleticista. Iñigon sopimus Athleticin kanssa päättyy alkavan kauden jälkeen ja siinä on 80 miljoonan euron ulosostopykälä.
Iñigo ei aio allekirjoittaa Athleticin kanssa jatkosopimusta, joten seura saattaa myydä hänet tänä kesänä, vaikka espanjalaismedian mukaan seurajohto ei ole alustavasti myynnin kannalla.
Lehden mukaan Iñigo on näyttänyt vihreää valoa Barcelona-siirrolle.
Athletic on parhaillaan Saksassa harjoitusleirillä.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Ansu Fati loukkaantui lainapestillään – Barcelona pelkää pitkää poissaoloa
- Tuomariasiantuntija: Antonio Rüdigerin olisi pitänyt saada punainen kortti Napolia vastaan
- ”Helvetinmoinen pelaaja” – Getafen valmentaja luuli Mason Greenwoodin hankintaa vitsiksi
- Carlo Ancelotti otti kantaa Jude Bellinghamin ja Zinédine Zidanen vertailuun
- Athletic: Real Madrid tarjoaa pian uutta sopimusta Carlo Ancelottille – on kartoittanut kaiken varalta myös korvaajaehdokkaita
- Memphis Depayn vuosi mennyt täysin penkin alle: ”Ollut mahdotonta tuntea itseään jalkapalloilijaksi”
- Rafael van der Vaart paljasti: Real Madridin joukkue oli takavuosina juhlimassa ennen Clásico-tappiota: ”Siksi hävisimme sen ottelun”
- Real Madrid lohkovoittoon Mestarien liigassa
- Vajaamiehinen Sevilla romahti kahden maalin johtoasemasta – yksi tilanne muutti koko pelin kulun
- Barcelona-pomolta kritiikkiä tuomareille ja medialle: ”Jos tämä olisi tapahtunut Real Madridille…”
- Barcelona-pomolta kritiikkiä tuomareille ja medialle: ”Jos tämä olisi tapahtunut Real Madridille…”
- Relevo: Real Madridin pelaajat kummastelivat Carlo Ancelottin kommentteja maalivahdista
- Catalunya Ràdio: Barcelonan seurajohto pettyi Xavin päätöksiin – kyseenalaisti kokoonpanovalintoja
- Vajaamiehinen Sevilla romahti kahden maalin johtoasemasta – yksi tilanne muutti koko pelin kulun
- Real Madrid lohkovoittoon Mestarien liigassa
- Diego Simeone liittyy erittäin harvalukuiseen kerhoon
- Diego Simeonen poika haastaa Real Madridin Bernabéulla – ei odota lämmintä vastaanottoa
- Espanjan päävalmentaja ei suostu ottamaan vastuuta Gavin polvivammasta: ”Barcelona ei pyytänyt!”
- Tähtilaituri ratkaisi Barcelonalle tärkeän voiton Mestarien liigassa – lohkossa tiukka tilanne
- Marca: Atléticon kapteeni Koke pettyi pahasti saamaansa jatkosopimustarjoukseen