Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta soitti tällä viikolla Bayern Münchenin hyökkääjälle Robert Lewandowskille ja pyysi häntä odottamaan maltillisesti siirtoneuvottelujen etenemistä, kertoo Diario Sport.

Laporta vakuutti puhelussa Lewandowskille, 33, ja hänen agentilleen, että puolalaistähti on yhä Barcelonan ykköskohde tämän kesän siirtoikkunassa.

Lewandowski puolestaan toivoi, että Barcelona saisi sinetöityä hänen siirtonsa Espanjaan ennen heinäkuun 12. päivää, jotta hänen ei tarvitsisi aloittaa harjoituskautta Bayernin kanssa.

Laporta myönsi, että Lewandowskin toive voi olla vaikea toteuttaa, mutta hän lupasi yrittää. Myös Barcelonan päävalmentaja Xavi haluaisi Lewandowskin harjoitusvahvuuteensa mahdollisimman ajoissa.

Tuoreimpien lehtitietojen mukaan Bayern München haluaa Lewandowskista 60 miljoonaa euroa. Barcelonan ensimmäinen tarjous oli 40 miljoonaa euroa.

Lewandowski lomailee parhaillaan Mallorcalla ja odottaa seurojen pääsevän sopuun hänen siirrostaan.