Xavi tuomitsee Barcelonan kauden epäonnistuneeksi.

Katalonialaisseura on ennen kahta viimeistä otteluaan La Ligassa toisena, mutta menettänyt jo mestaruuden Real Madridille. Eurooppa-liigassa tie katkesi yllättäen puolivälierissä Eintracht Frankfurtia vastaan joukkueen jäätyä ensin Mestarien liigassa lohkovaiheeseen.

Barcelonan päävalmentaja Xavi myöntää, että tulos oli seuran mittapuulla hyvin heikko.

– Olemme pelastaneet tilanteen, joka olisi voinut olla paljon pahempikin. Olemme päässeet vähästä enempään, mutta se ei ole tarpeeksi. Tämä ei ole ollut hyvä kausi, Xavi kommentoi Sportille.

– En aio antaa mitään arvosanaa, koska sanomisiani tullaan kritisoimaan. Pelimme on kehittynyt erityisesti kauden toisella puoliskolla.

Xavin mielestä Barcelonan on kehityttävä ensi kaudella kolmella eri osa-alueella.

– Taktisesti, psykologisesti ja fyysisesti. Olemme kehittyneet marraskuusta lähtien paljon fyysisesti. Meidän on myös vahvistettava ryhmäämme, jotta meillä olisi kaksi pelaajaa jokaisella pelipaikalla ja voisimme taistella mestaruuksista.