Villarrealin leiri pettyi tuomaritoimintaan: ”Tuomari ratkaisi monet pienet jutut Liverpoolin suuntaan”
Villarreal teki siitä vielä pelin. Se onnistui kuromaan tiistain toisen välierän ensimmäisen 45-minuuttisen aikana Liverpoolin avausosan 2-0-johdon kiinni, mutta joutui toisella puoliajalla taipumaan ja hävisi otteluparin 2-5. Näin Mestarien liigan finaalipaikan lunasti ennakkosuosikki Liverpool.
Villarrealin taustaryhmään kuuluva Roig Negueroles sysäsi osasyytä putoamisesta ottelun erotuomari Danny Makkelien harteille. Vaikka Villarreal tekikin avausjaksolla kaksi maalia, olisi sen kuulunut Neguerolesin mielestä saada tilaisuus yrittää rangaistuspotkusta kolmatta. Tämä mielipide perustui tilanteeseen, jossa Giovani Lo Celsoon vaikutti kohdistuneen rike avausjaksolla.
– Tuomari ratkaisi monet pienet jutut Liverpoolin suuntaan. Tuomaritoiminta oli erittäin huonoa, Negueroles puhisi AS:n mukaan.
– Minusta se näytti päivänselvältä rankkarilta, sillä maalivahti kolasi Lo Celson edestäpäin. En halua selitellä, mutta tuomaritoiminta ei ollut tänään tällaisten otteluiden tasolla. Rangaistusalueen reunamilla tehtiin kolme rikettä, joita ei vihelletty. Sama toistui toisella puoliajalla.
Giovani Lo Celso toivoi itsekin saavansa tilanteesta rankkarin.
– Tunsin potkun jalkapöydässäni ja minusta se vaikutti rankkarilta, mutta ei se kelpaa selitykseksi. Liverpool hoiti hommansa. Toinen puoliaika oli meille vaikeampi. Kiitämme kannattajia tuesta. Olen ylpeä pelikavereistani, Lo Celso totesi.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?