Villarrealin mahtava avausjakso jäi lopulta laihaksi lohduksi – Liverpool eteni Mestarien liigan finaaliin
Villarrealin upea taival tämän kauden Mestarien liigassa tuli päätökseen tiistaina, kun Liverpool eteni finaaliin yhteislukemin 5-2. Keltapaidat nousivat jo yhteismaaleissa tasoihin avausjakson osumilla, mutta lopulta vieraat kuitenkin ratkaisivat otteluparin itselleen toisen osaottelun jälkimmäisellä puoliskolla.
Kotijoukkue sai otteluun täydellisen alun, sillä se iski avausmaalin jo kolmannella peliminuutilla. Etienne Capoue sai keskityksen boksin sisään, josta hän jatkoi pallon suoraan maalin eteen Boulaye Dialle. Senegalilainen ei jättänyt paikkaa käyttämättä, vaan hän laukoi pallon varmasti verkon perukoille.
Avausosassa Englannissa Villarreal oli passiivinen, eikä se saanut juuri hyökkäyksiä aikaiseksi. Toisen osaottelun alku oli kuitenkin täysin erilainen. Villarreal prässäsi aktiivisesti, eikä se antanut vieraille juuri mahdollisuuksia hyökkäyksiin. Liverpoolin paras sauma osui avausjaksolla Naby Keitalle, mutta keskikenttäpelaajan laukaus painui kuitenkin niukasti maalin yli.
Kun ottelua oli pelattu 37 minuuttia, kuumenivat tunteet Liverpoolin boksin sisällä. Giovani Lo Celso pääsi nokikkain Liverpool-vahti Alisson Beckerin kanssa ja kaatui lopulta kontaktin seurauksena. Tilanteesta ei kuitenkaan tuomittu rangaistuspotkua, vaan argentiinalaisen katsottiin itse hakeneen kontaktin.
Villarreal sai kuitenkin kaivatun toisen osumansa lopulta avausjakson lopussa, kun Etienne Capoue oli jälleen alustamassa maalia. Tällä kertaa hänen tarjoilustaan onnistui Francis Coquelin. Ranskalainen keskikenttäpelaaja puski komeasti pallon boksin sisältä yläkulmaan.
Liverpoolin vaarallisuudesta ensimmäisellä puoliajalla kertoi kaiken oleellisen se fakta, että se pystyi luomaan maaliodottamaa ainoastaan 0.06:n verran. Maalipaikat tilastoitiin kotijoukkueen hyväksi lopulta avausjaksolla lukemin 4-2.
Vieraiden managerin Jürgen Kloppin puheet puoliajalla selvästi herättivät joukkueen, sillä toiselle jaksolle kentälle asteli aivan erilainen Liverpool. Se otti heti alkuvihellyksestä lähtien pallonhallinnan itselleen ja alkoi luoda painetta kotijoukkueen maalia kohti. Trent Alexander-Arnold kävi lähellä onnistumista 55. peliminuutilla, mutta laitapuolustajan laukaus pysähtyi kimmokkeen kautta kuitenkin ainoastaan ylärimaan.
Lopulta englantilaisvieraat onnistuivat maalinteossa, kun kamppailua oli takana 62 minuuttia. Fabinho pääsi laukomaan boksin sisältä ja brasilialaisen laukaus lipsahti Villarrealin maalivahdin Gerónimo Rullin jalkojen välistä sisään.
Vain viisi minuuttia myöhemmin Liverpool iski uudelleen. Tauon jälkeen vaihdosta kentälle tullut Luis Díaz puski Alexander-Arnoldin keskityksestä punapaidat kahden maalin karkumatkalle yhteismaaleissa.
Otteluparin lopullisen ratkaisun iski Sadio Mané, kun kamppailua oli takana 74 minuuttia. Liverpool hallitsi selkeästi toisen jakson tapahtumia, eikä kotijoukkue pystynyt luomaan oikeastaan yhtään mitään hyökkäyssuuntaan. Maalipaikat kirjattiin lopulta jälkimmäisen puoliskon osalta punapaitojen hyväksi peräti 13-1. Kotijoukkueen Capouen ilta kentällä päättyi lopulta 86. minuutilla toisen keltaisen kortin myötä.
Mestarien liigan toisen välieräparin jälkimmäinen osaottelu pelataan keskiviikkona, kun Real Madrid isännöi Santiago Bernabéulla Manchester Cityä. Avausosa Englannissa päättyi viikko sitten hurjan näytöksen jälkeen Cityn hyväksi 4-3.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
