Lähde: Diego Simeone haluaa huippukautta pelaavan poikansa Atléticoon – kolmantena Serie A:n maalipörssissä
Giovanni Simeone pelaa loistavaa kautta Hellas Veronassa.
26-vuotias argentiinalaiskärki on viimeistellyt kuluvalla kaudella 15 maalia Serie A:ssa. Simeone on sarjan maalipörssissä kolmantena. Viime viikonloppuna hän iski hattutempun Venezian verkkoon.
Italialaisen TuttoMercatoWebin mukaan Hellas Verona aikoo käyttää Simeonen lainasopimuksessa olevan 10-12 miljoonan euron osto-option. Simeone pelaa kuluvan kauden Hellas Veronassa lainalla Cagliarista. Simeone ei kuitenkaan ole jäämässä Veronaan. Hellas Verona aikoo nimittäin myydä ykköskärkensä muihin maisemiin kesällä sen jälkeen, kun osto-optio on käytetty.
Hellas Veronan odotetaan haluavan Simeonesta noin 25 miljoonaa euroa.
TuttoMercatoWebin mukaan Atlético on kiinnostunut Simeonesta. Joukkueen päävalmentaja Diego Simeone on julkisesti todennut, ettei mielellään valmentaisi poikiaan, mutta hyökkääjän kausi Italiassa on ollut sen verran vakuuttava, että isä-Simeone ottaisi mielellään vanhimman poikansa Atléticoon.
Giovanni Simeone on monesti kertonut haluavansa pelata jonain päivänä Atléticossa. Hyökkääjän pikkuveli Giuliano Simeone on tehnyt tällä kaudella hienoa jälkeä Atléticon B-joukkueessa ja on joukkueensa paras maalintekijä. 19-vuotias Giuliano harjoittelee edustusjoukkueen mukana ja on päässyt tällä kaudella monesti ykkösjoukkueen kokoonpanoon, vaikkei debyyttiä ole toistaiseksi tullutkaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla