FC Barcelonan taustajoukoissa on nähty lukuisia muutoksia sen jälkeen, kun Joan Laporta palasi viime vuonna seuran puheenjohtajaksi. Tiistaina kerrottiin toimitusjohtaja Ferran Reverterin irtisanoutumisesta, ja nyt AS:n mukaan lähtöpassit saa seuran lääkäritiimin päällikkö Ramon Canal.

Canal saapui seuraan jo vuonna 2006 – itsensä Laportan palkkaamana hänen ensimmäisellä puheenjohtajakaudellaan – mutta viime aikoina hän on menettänyt sekä seurajohdon että valmennusjohdon luottamuksen. Tästä syystä Canalin saamia vastuita on pikkuhiljaa vähennetty, ja niinpä Laporta päätti erottaa hänet.

Canalin lähtölaskenta käynnistyi oikeastaan viime syksynä Xavin aloitettua Barcelonan valmentajana. Tuolloin Barca osoitti ovea Xavin toiveesta lääkäri Lluís Tilille ja fysioterapeutti Juanjo Braulle, jotka molemmat olivat Canalin ehdottomia luottohenkilöitä.

Crónica Globalin tietojen mukaan Barcelona palkkaa lääkäritiiminsä uudeksi johtajaksi Xavier Corbellan. Kokenut lääkäri on määrä esitellä uudessa tehtävässään ensi viikolla.

Miesten edustusjoukkueen lääkäritiimin päälliköksi Barcelona palkkasi jo aiemmin Ricard Prunan, joten taustatiimin uudelleenrakennus on ollut käynnissä jo hyvän aikaa. Barcan joukkue on kärsinyt viime vuosina pahoista loukkaantumissumista ja venyneistä toipumisajoista muun muassa Philippe Coutinhon ja Ansu Fatin kohdalla, joten siksi seurassa nähtiin tarve reagoida fyysisen puolen henkilövalintoihin.

Lähde: AS