”Säälittävää” – Sevilla-luotsi tuomitsi täysin Betis-pelaajien käytöksen
Betis pudotti Sevillan Copasta sunnuntaina voitettuaan viimein loppuun pelatun derbyn 2-1. Lue otteluraportti täältä.
Ottelun ensimmäiset 39 minuuttia pelattiin lauantai-iltana loppuunmyydyllä Villamarínilla, mutta kamppailu keskeytettiin, kun Betis-kannattaja heitti muoviputken Sevilla-pelaaja Joan Jordánin päähän.
Betis halusi jatkaa ottelua jo lauantaina, kun taas Sevilla olisi halunnut siirtää sen ensi viikolle. Jordán ei osallistunut sunnuntaina jatkuneeseen otteluun, sillä hänet määrättiin vuorokauden mittaiseen kotihoitoon.
Betis-pelaajat syyttivät Sevilla-luotsi Julen Lopeteguita siitä, että hän tahallaan vaati Jordánia esittämään huonovointista, jotta ottelu siirrettäisiin tai tuomittaisiin Sevillan voittoon. Useat Betis-pelaajat kummastelivat sosiaalisessa mediassa Lopeteguin käytöstä.
Sevillan avainpelaaja Ivan Rakitic pettyi tapahtuneeseen.
– Olemme suuttuneita, koska emme ansainneet hävitä tänään. Betis laukoi kerran kohti maalia ja tekivät siitä maalin. Yritimme tehdä maalin toisella jaksolle. Lähdemme kotiin monista asioista suuttuneina. Kaikki asiat menivät meitä vastaan.
– Betis-pelaajien twiitit ovat kunnioituksen puutetta meitä kohtaan ja senkään vuoksi he eivät ansainneet edetä jatkoon. Loppujen lopuksi on monia asioita ja päätöksiä, joita emme ymmärrä. Tuntuu siltä, että kaikki 50/50-tilanteet vihellettiin Betisin hyväksi, Rakitic puhisi.
Sevillan päävalmentaja Lopetegui oli samaa mieltä pelaajansa kanssa.
– Minusta useiden Betisin pelaajien käyttäytyminen on säälittävää, Lopetegui summasi lehdistötilaisuudessa.
LUE MYÖS:
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä