Real Madrid on värvännyt viime vuosina useita lupaavia nuoria brasilialaisia, parhaina esimerkkeinä tietenkin Vinicius ja Rodrygo. Verkot ovat Brasilian vesillä – tai pikemminkin kentillä – edelleen, sillä Brasilian ESPN kertoo, että nyt Real Madrid on lähettänyt pelaajatarkkailijoitaan tekemään tarkempia havaintoja lupaavasta hyökkääjästä Endrickistä.

Vasta 15-vuotiasta Endrickiä pidetään yhtenä Brasilian jalkapalloilun suurimmista helmistä. Nuoresta iästään huolimatta hän on noussut harjoituskauden aikana jo Brasilian suurseura Palmeirasin edustusmiehistöön.

Real Madridin osakkeita voi osaltaan nostaa se, että Endrickillä on sama agentti kuin La Ligan aivan parhaimmistoa tällä kaudella olleella Viniciuksella. Yksin Madrid ei kuitenkaan vasenjalkaisen nuorukaisen perässä ole, sillä jutun mukaan häntä tarkkailevat myös Liverpool, Manchester City ja Manchester United.

173-senttinen Endrick täyttää 16 vuotta heinäkuun 21. päivänä. FIFA antoi tiistaina Palmeirasille poikkeusluvan valita hänet halutessaan helmikuussa pelattavaan seurajoukkueiden MM-turnaukseen, joten voi olla, että Endrickin ensiesiintyminen kansainvälisillä estradeilla on jo lähellä.

Football Talent Scout - Jacek Kulig

@FTalentScout
Endrick.

15 years of age.

Unbelievable.

Goleada Info

@goleada_info
Endrick se livra dos marcadores e toca com categoria na saída do goleiro. APENAS 15 ANOS! Real Ariquemes 0x2 Palmeiras

#Copinha2022

Lähde: Mundo Deportivo