Barcelona yllätti maanantaina monet, kun se tiedotti hylkiötoppari Samuel Umtitin allekirjoittaneen vuoteen 2026 asti ulottuvan jatkosopimuksen.

Umtiti, 28, on pelannut kuluvan kauden aikana ainoastaan yhdessä La Ligan ottelussa, eikä hän jatkossakaan kuulu Xavin suunnitelmiin. Ranskalaistoppari pyritään yhä myymään tai lainaamaan toiseen seuraan. Jatkosopimus tehtiin, jotta palkka-asioiden kanssa pystyttiin kikkailemaan ja tuore hankinta Ferran Torres saadaan rekisteröityä kokoonpanoon.

Umtiti on edustanut Barcelonaa kesästä 2016 lähtien, jolloin hän siirtyi seuraan 25 miljoonan euron summalla ranskalaisseura Lyonista. Umtiti pelasi parin ensimmäisen kauden aikana isossa roolissa, mutta vastuu on vähentynyt vuosi vuodelta.

Uransa huipulla Umtiti oli vuonna 2018, jolloin hän pelasi isossa roolissa Ranskan voittaessa maailmanmestaruuden. Tuolloin hän oli yksi siirtomarkkinoiden halutuimpia toppareita ja Transfermarktin listauksessa hänen markkina-arvonsa oli hulppeat 70 miljoonaa euroa [heinä- sekä joulukuussa 2018].

Reilu kolme vuotta myöhemmin Umtitin markkina-arvo on romahtanut merkittävästi. Tällä hetkellä se on samaisen sivuston mukaan ainoastaan kaksi miljoonaa euroa. Markkina-arvo on siis pudonnut peräti 68 miljoonalla eurolla.

Samuel Umititin markkina-arvon muutoksia pääset seuraamaan tarkemmin täältä.