Gareth Bale saattaa lopettaa uransa tähän kauteen
Real Madridin laitahyökkääjä Gareth Bale saattaa päättää uransa tähän kauteen, kertoo Athletic.
Balen, 32, sopimus Madridissa päättyy ensi kesänä, eikä mikään viittaa siihen, että osapuolet olisivat solmimassa uutta diiliä.
Hänen ei odoteta lähtevän mihinkään tämän kuun siirtoikkunassa, vaikka Madrid toivoisikin lehtitietojen mukaan pääsevänsä eroon walesilaislaiturin tähtitieteellisistä palkkakuluista.
Athleticin mukaan Bale päättää tulevaisuuden suunnitelmistaan vasta, kun on selvinnyt, pelaako Wales loppuvuodesta MM-kisoissa.
Wales on mukana maaliskuun lopussa pelattavissa jatkokarsinnoissa, joiden välierävaiheessa se kohtaa Itävallan. Viimeinen este kisapaikan tiellä olisi joko Skotlanti tai Ukraina.
Jos Wales pääsee MM-kisoihin, Bale pyrkii etsimään itselleen seuran ensi kaudeksi ollakseen valmis Qatarissa pelattavaan lopputurnaukseen. Wales on pelannut MM-kisoissa vain kerran, vuonna 1958, jolloin se eteni puolivälierävaiheeseen saakka.
Mutta jos Wales ei pääse MM-kisoihin, Bale harkitsee uransa päättämistä tähän kauteen. Hän on voittanut urallaan muun muassa kahdesti La Ligan ja neljästi Mestarien liigan, eikä hänellä ole enää tarvetta jatkaa pelaamista rahan takia.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Viime kesän EM-kisojen yhteydessä huhuttiin, että Bale olisi päättämässä uransa maajoukkueessa. Asiasta kysyttäessä walesilaistähti suivaantui ja jätti haastattelun kesken. Kisojen jälkeen hän sanoi kuitenkin S4C:n haastattelussa, että aikoo kantaa Walesin paitaa siihen asti, kunnes ripustaa nappulakenkänsä naulaan. Myöhemmin hän selvensi kantaansa vielä enemmän.
– Minun oli parempi olla sanomatta mitään ja keskittyä työhön, kommentoi Bale viime syyskuussa BBC:n mukaan.
– En koskaan suunnitellut lopettamista. Kuten sanoin aiemmin, halusin vain keskittyä EM-kisoihin, enkä halunnut selitellä itseäni. Minusta ei tuntunut, että minun olisi tarvinnut, eikä minusta tunnu, että minun pitäisi vieläkään.
– Sanoinpa mitä tahansa – aionko jatkaa, lähteä, jäädä eläkkeelle tai mitä tahansa – niin luulen, että se olisi aiheuttanut ison, ärsyttävän ja häiritsevän jutun.
– Totta kai haluan pelata Walesin kanssa MM-kisoissa, en vain itseni vaan koko maan puolesta
– Mielestäni se olisi uskomaton kokemus koko kansakunnalle.
Bale pelasi tällä kaudella La Ligan kolmella ensimmäisellä kierroksella ja onnistui maalinteossa kerran, mutta sen jälkeen häntä ei ole tositoimissa nähty.
Walesilaislaituri on kärsinyt viime vuosien tapaan loukkaantumisista, mutta Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti on sanonut, että Bale saattaa olla mukana lauantain sarjaottelussa Valenciaa vastaan tai viimeistään ensi viikolla Espanjan supercupissa.
- Real Madridiin yhdistetty superlupaus: ”Unelmani on voittaa Ballon d’Or”
- Rodri kuukaudeksi sivuun pelikentiltä – näin Hansi Flick kommentoi
- Katse tulevaisuuteen: Rafael Nadalista Real Madridin puheenjohtaja?
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde